BOHENNA

Blogi elämästä

Arvonnan voittaja ja sairasloman kuulumisia

Jätä kommentti

Onkin ollut pienoinen tauko blogin kirjoittamisessa. 9 päivää sairaalassa tippumisesta seuranneen infektion vuoksi ei ainakaan innoittanut kirjottamaan jatkoa. Olin niin heikossa kunnossa, etten kättä jaksanut nostaa (saati koneella kirjoittaa). Nyt taas elävien kirjoissa, mutta pitkällä sairaslomalla, niin ei talliltakaan mitään kummempia postauksia ole hetkeen tulossa. En osaa yhtään arvioida, milloin pääsen jälleen hevosen selkään, mutta sitä innokkaasti odotan.

Tippumisesta seurannut polven ruhje tosiaan tulehtui ja siitä seurasi myös verenmyrkytys. Onneksi Bona on täysihoitotallilla ja ystävät ja läheiset ovat auttaneet tarhan siivouksessa ja Bonan liikuttamisessa. Kun itse kävin Bonaa viimeksi moikkaamassa, se juoksenteli lähtiessäni tarhassaan hullunlailla.

IMG_2805[1]

Tänään sain ensimmäisen arvonnan suoritettua ja arpaonni suosi Hansua. Oikein paljon onnea, otan yhteyttä tämän blogipostauksen jälkeen.

IMG_2794[1]

Tänään illalla olisi taas tarkoitus tallilla mennä kääntymään Bonaa moikkaamaan. Keppien kanssa se ei vain ole kauhean helppoa, enkä pakkasessa saisi kauaa olla keuhkoista löytyneen nesteen vuoksi. Oli siis isompi tälli tuo tippuminen, mitä aluksi ajattelin. Ja suurin paino on huonolla tuurilla.

Onneksi sentään lääkärit ymmärsivät, ja päästivät minut Hyvät kaupat ohjelman kuvauksiin. Tiistai iltana pääsin pois sairaalasta ja keskiviikon olinkin koko päivän kuvauksissa Tampereella. Ohjelmaa odotellessa, pitäisi huhtikuun tienoilla tulla neloselta ulos.

IMG_2790[1]

Ennen sairaalaan joutumista kävin ostamassa Bonalle kylmiä ilmoja ajatellen uudet kumiset kuolaimet (joiden pitäisi maistua omenalta). Ehkä pääsen näitä vielä kylmien aikaan itse kokeilemaan. Vaikuttavat ainakin toimivilta. Postailen näistäkin lisää, kun näen, miten Bona näihin suhtautuu.

IMG_2828[1]

Seuraavaksi onkin keuhkokuvakontrolli kolmen viikon kuluttua, kuten myös polven magneettikuvaus. Kovan tulehduksen vuoksi ei polvea ole voitu tarkemmin tutkia. Murtumaa sieltä ei luustosta kumminkaan löytynyt. Pääkin kuvattiin, mutta onneksi sieltä ei mitään löytynyt. (Siis mitään sinne kuulumatonta.) Lääkärikäyntikin odottaa neljän viikon kuluttua, ei auta muuta, kuin odottaa.

Kirjoittaja: bohenna

32-vuotias kultaseppä Porista

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s