Nyt on 24.1.2016 ja jalka yhä niin turvoksissa, ettei kävely ilman keppejä tunnu onnistuvan millään (jollei lasketa muutamaa väkisin otettua askelta seinistä tukea ottaen). Huomenna pitäisi asioita hoitaa kaupungilla, ehkä käyn katsomassa myös turvaliiviä, jos kivut ei kovin paljoa häiritse. Paras hinta katsomalleni turvaliiville oli kyllä jossain nettikaupassa, mutta haluan kyllä sovittaa ennen ostoa, että on varmastikin sopiva.

Näin sairaslomalla on ollut hyvin aikaa vertailla eri hevosvarustemyymälöiden tarjontaa, etenkin noiden turvaliivien suhteen. Taidankin kääntyä iskusta kovettuvan turvaliivin puoleen, se on kesälläkin mieluisa päällä. (Aiempaa kokemusta ei tosiaan noista turvaliiveistä ole, mutta tuskin niistä haittaakaan on.) Tähän tippumiseen ei kyllä olisi ollut mitään hyötyä turvaliivista, oli vain todella huonoa tuuria, että polvi pääsi niin pahasti tulehtumaan. Kypärä sen sijaan taisi pelastaa paljonkin. Enää on hyvin pieni kuhmu päässä, ja kaikki mustelmatkin ovat poissa.

Uuden kypärän hommasinkin heti tippumista seuraavana päivänä. Se onkin nyt tallilla odottamassa, ja kuvaankin sen, kun seuraavaksi tallilla käyn. Ei ole kyllä läheskään niin kiva, kuin vanha swarovskein koristeltu kypäräni, mutta ainakin väliaikainen ratkaisu. Halusin ostaa sellaisen, mihin saa jälleen GoPron hyvin kiinni. Pitääkin käydä ostamassa siihen uudet kiinnikkeet, sillä ne hajosivat pudotessa. Itse GoProta en ole vieläkään huomannut testata pudotuksen jäljiltä, pitää vaan toivoa parasta.

Tänään kävimme Jaakon kanssa tallilla siivoamassa Bonan tarhan. Tai siis Jaakko siivosi ja minä huolehdin Bonan herkkutasapainosta. Kovin hiljaisen oloinen oli Bona, hakeutui tarhassa koko ajan minun lähelle ja haisteli kovin tarkasti kaikki läpi (kepeistä lähtien). Kääntyi aina katsomaan minuun, jos vähänkään nilkutin johonkin suuntaan.

Taitaa tuo Jaakkokin pikku hiljaa lämmetä Bonalle, kun ennen tippumista ei kirveelläkään saanut tallille mukaan, ja nyt kuskaa minua jo ihan mielellään. Ja on jopa rapsutellut Bonaa, sekä antanut pari namia suoraan kädestä. (Jos siis jotain positiivista haetaan tuosta tippumisesta.) Ehkä vielä joskus hänkin uskaltautuu Bonan selkään. Bonan kanssa pitääkin sairasloman jälkeen alkaa tekemään paljon töitä, jotta olisi luotettavampi käytökseltään. Yksi tärkeimmistä asioista on saada Bona kunnioittamaan ihmistä, ja seisomaan paikallaan varustaessa. Eli paljon on maastakäsittelyä tiedossa. Parissa kuukaudessa olen tehnyt paljon töitä Bonan kunnon eteen, ja sen olenkin saanut hyvin kohoamaan. Kun Bona tuli minulle, niin se ei kunnolla jaksanut kahta kierrosta ravata kenttää ympäri.

Pitääkin soittaa valmentajalle, ja pyytää hieman apua maastakäsittelyn suhteen. Hänellä on varmasti hyviä vinkkejä, ja juuri minulle ja Bonalle sopivia tehtäviä. Kunhan vain pääsen jälleen ilman keppejä kävelemään.

Viikon päästä sunnuntaina olisi taas aamutallivuoro, onneksi saan siihen apua ystävältäni. Ei meinaan tuo talikon heiluttaminen kauhean hyvin onnistu, kun on molemmat kädet kepeissä kiinni. Voisin yrittää muistaa ottaa kuviakin normaalista aamutallista, siitäkin saisi kivan postauksen.

Onkin ollut pienoinen tauko blogin kirjoittamisessa. 9 päivää sairaalassa tippumisesta seuranneen infektion vuoksi ei ainakaan innoittanut kirjottamaan jatkoa. Olin niin heikossa kunnossa, etten kättä jaksanut nostaa (saati koneella kirjoittaa). Nyt taas elävien kirjoissa, mutta pitkällä sairaslomalla, niin ei talliltakaan mitään kummempia postauksia ole hetkeen tulossa. En osaa yhtään arvioida, milloin pääsen jälleen hevosen selkään, mutta sitä innokkaasti odotan.

Tippumisesta seurannut polven ruhje tosiaan tulehtui ja siitä seurasi myös verenmyrkytys. Onneksi Bona on täysihoitotallilla ja ystävät ja läheiset ovat auttaneet tarhan siivouksessa ja Bonan liikuttamisessa. Kun itse kävin Bonaa viimeksi moikkaamassa, se juoksenteli lähtiessäni tarhassaan hullunlailla.

Tänään sain ensimmäisen arvonnan suoritettua ja arpaonni suosi Hansua. Oikein paljon onnea, otan yhteyttä tämän blogipostauksen jälkeen.

Tänään illalla olisi taas tarkoitus tallilla mennä kääntymään Bonaa moikkaamaan. Keppien kanssa se ei vain ole kauhean helppoa, enkä pakkasessa saisi kauaa olla keuhkoista löytyneen nesteen vuoksi. Oli siis isompi tälli tuo tippuminen, mitä aluksi ajattelin. Ja suurin paino on huonolla tuurilla.

Onneksi sentään lääkärit ymmärsivät, ja päästivät minut Hyvät kaupat ohjelman kuvauksiin. Tiistai iltana pääsin pois sairaalasta ja keskiviikon olinkin koko päivän kuvauksissa Tampereella. Ohjelmaa odotellessa, pitäisi huhtikuun tienoilla tulla neloselta ulos.

Ennen sairaalaan joutumista kävin ostamassa Bonalle kylmiä ilmoja ajatellen uudet kumiset kuolaimet (joiden pitäisi maistua omenalta). Ehkä pääsen näitä vielä kylmien aikaan itse kokeilemaan. Vaikuttavat ainakin toimivilta. Postailen näistäkin lisää, kun näen, miten Bona näihin suhtautuu.

Seuraavaksi onkin keuhkokuvakontrolli kolmen viikon kuluttua, kuten myös polven magneettikuvaus. Kovan tulehduksen vuoksi ei polvea ole voitu tarkemmin tutkia. Murtumaa sieltä ei luustosta kumminkaan löytynyt. Pääkin kuvattiin, mutta onneksi sieltä ei mitään löytynyt. (Siis mitään sinne kuulumatonta.) Lääkärikäyntikin odottaa neljän viikon kuluttua, ei auta muuta, kuin odottaa.

Loppiainen, 6.1.2016 ja pakkanen huitelee 24 asteen hujakoilla. Iloisin mielin kohti tallia, vaikka nenänpäätä kipristelee. Ajattelin, että voisin ratsastaa ilman satulaa lämpimän fleece-loimen kanssa. Laitoin Bonan kuntoon, oli taas tammamainen päivä.

Lähdettiin maastoon, josta otin videokuvaa GoProlla, kun muistin taas ottaa sen mukaan. Ihania pätkiä sain kuvattua. Tunnelma oli ihanan rento. Hieman alkoi jo hämärtämään, kun pääsin lähtemään vasta niin myöhään liikkeelle. Pääsin takaisin tallin pihaan, meinasin jo hypätä selästä, mutta ajattelin mennä vielä pari kierrosta kentällä, joten lähdin ratsastamaan tallin takaa kohti kenttää.

Minulla oli vapaat ohjat ja ajatukset ihan muualla (lämpimässä glögissä), kun Bona yhtäkkiä säikähti jotain ja kiihdytti kiitolaukkaan, ja minä lensin naama edellä jäiseen sorapihaan. GoPro lensi kaaressa jalkaan sattui ja suussa maistui veri, kun lähdin nilkuttamaan kohti kenttää ottamaan Bonaa kiinni. Onneksi se antoi otta ittensä nopeasti, sillä jalkaan alkoi särkeä todenteolla. Tallinomistaja juoksi sisältä apuun ja riisui Bonan varusteista.

Otin kypärän pois päästä (ja kyllä, minua ketutti niin paljon, että se oli säpäleinä), kunnes huomasin, että koko otsani oli yhtä isoa kuhmua, eikä jalkakaan kantanut ja olkapäätä särki. Olisin alkanut pesemään varusteita, kun minut vietiinkin jo sairaalaan ensiapuun. Siellä sitten yli kuuden tunnun odotuksen ja 5 eri lääkärin jälkeen todettiin, ettei polvi ole murtunut. Kukaan ei sanonut mitään olkapäästä, eikä otsankokoisesta tummenevasta kuhmusta. (Näytän siis joltain korkeaotsaiselta dinosauruslajilta, minkä nimeä en nyt edes muista.)

Yö meni muutaman kymmenen minuutin unipätkissä kivun takia, ja aamulla niskat ovat olleet niin kipeät, ettei tee mieli liikuttaa päätä sivusuunnassa. Noh, pakko todeta, että onneksi oli kypärä.

Harmi vain, kun se kypärä ei kauhean kauaa kerinnyt olemaan minulla, ja pidin aina sitä, kuin kukkaa kämmenellä. Siinä törmäyksessä GoPro:kin teki pitkän ilmalennon, pitää siihenkin hommata uusi jalusta, sillä se repeytyi irti kypärästä. Olin juuri kahta sekunttia aiemmin sammuttanut GoPro:n, joten en saanut tilannetta edes nauhalle.

Kun aloitin kirjottamaan tätä blogitekstiä, suunnittelin arvontaa ja olin kuvannut erikseen aiemmat otsapantaostokseni. (En siis tiennyt vielä viettäväni puolta yötä sairaalassa.) Tänään pitänee mennä katsastamaan uutta kypärää hajonneen tilalle, sekä housuja ym varusteita. Ratsastamaan en kyllä hetkeen pysty, sillä jalka ei kanna painoa eikä taitu, joten Bonalle koittaa vapaapäiviä.

Kuvasin vielä erikseen uudet otsapannat. Ylimmäinen tuli hankittua tiistaina lahjakortilla Ratsastusvaruste Nurmesta, ja alimmainen oli Hööksistä. Molemmat kokoa cob, vaikka näyttää olevan aika paljon pituuseroa. Muuten Bona käyttää full-koon varusteita, mutta pää on suhteellisen siro.

Ja tässä arvonnan palkinto. Käväisin tiistaina tosiaan Ratsastusvaruste Nurmessa, kun sain joululahjaksi lahjakortin. Mukaan tarttui kaikkea ihanaa, kuten myös aiemmin kuvissa ollut pinkki/kirkas otsapanta. Samalla ostin myös blogia varten arvontapalkinnon. Arvon vastanneiden kesken kyseisen tuotepalkinnon. Vastaukset tänne blogin alle. Mikä on lämmittävin hevosmuistosi? Arvon palkinnon kaikkien vastanneiden kesken 21.1.2016.

Tässä vielä lyhyt videopätkä talvimaisemasta ennen kuuden tunnin ensiapureissua.

Maanantai 4.1.2016

Tämän piti olla työreissu Tampesteriin, mutta osoittautuikin täysin hukkareissuksi sen suhteen. Paikka, jonne minun piti toimittaa alihankintaan tuotteita, olikin kiinni, vaikka piti olla auki soittamani perusteella. Noh, piti päästä valoisalla vielä takaisin Poriin ylipitkien puomien vuoksi, niin en voinut jäädä (turhaan?) odottamaan. Hieman kyllä kiukutti, kun olin niin kauan pörrännyt ison pakettiauton kanssa etsimässä keskustasta parkkiruutua.

Matka jatkuikin kohti Ylöjärveä. Siellähän oli ihan pakko tehdä kaksi stoppia ennen puomien noutamista. Eli ensin Hööksiin, josta tarttui mukaani aivan mielettömän blingi otsapanta, varakaviokoukku (jonka voi ottaa mukaan tilsakelien yllättäessä 😉 ), lämmin ratsastuspaita, hokkiavain ja tarrakarsta. Siitä oikopäätä Horzeen, josta löytyi lämpimät hanskat (jotka eivät näy kuvassa, sillä otin ne heti käyttöön) sekä hyvässä alennuksessa oleva valkoinen geelipehmustettu satulahuopa. ( Satulahuopiahan ei voi koskaan olla liikaa.)

Sitten äkkiä liikkeelle kohti Suskin tallia, mistä olin sopinut puomeja meneväni ostamaan. Äkkipysähdys ABC:lla, koska vaatteet piti vaihtaa sopivampiin ja zuuuum olinkin jo tallin pihassa. Puomeja oli ihana valikoima, ja otinkin 8 kpl sekä kaksi tolppaa lisäksi. Ongelma oli, että olivat 3 metriä pitkiä, eivätkä mahtuneet autoon kokonaan, joten sidoin kolmella liinalla paketin kasaan. Hieman jännitti ajaa motarilla auton ovi auki, oli koko ajan tunne, että ovi tempautuu irti liitoksistaan. Pääsin kuin pääsinkin vielä valoisalla tallin pihaan Porissa.

Hienosti homma hoitui, aloin jopa miettimään sitä Amerikan huippulastien metsästäjät-ohjelmaa (tai mikä lie), ja näillä taidoillahan voisi alkaa näitä roudaamaan enemmänkin ;D. Hienot puomit pääsivät osittain illalla jo kokeiluun, sillä ystäväni saapui tallille, ja hyppäsi Bonan selkään. Ihan käyntiharjoittelua mentiin kentällä, kun se kerkesi jäätymään ennen lanaamista hieman epätasaiseksi. Itsekin hyppäsin selkään, ja muistelin, mitä valmennuksessa opetettiin. Hyvä ilta kaiken kaikkiaan. Bonakin toimi oikein mallikkaasti, jopa sisätiloissa. Pakkasta oli -16 astetta, joten oli ihana lämmitellä tallikämpässä glögimukin kera.

3.tammikuuta 2016 ja ensimmäinen valmennus. Hieman jännitti, että peruuntuuko valmennus, sillä lunta luvattiin reippaanlaisesti, ja kuitenkin olimme menossa Bonan kanssa ratsain maneesille kahden kilometrin päähän.

Aamulla lähdin kymmenen jälkeen ajamaan tallille, hain samalla eväät mukaan lähikaupasta. (Se nyt sattui olemaan ainoa mikä oli auki jo 10 aikaan sunnuntaina.) Battery-tölkin jouduin kyllä heti korkkaamaan, kun pääsin tallille. Olin hieman ajoissa liikenteessä, joten päätin puhdistaa Bonan tarhan ennen lähtöä. Tein samalla kyllä iltaruoatkin valmiiksi astioihin. Bona odottelikin jo tarhassa.

Varustelun jälkeen olin yhä liian aikaisessa. (Mikä saattoi johtua pienestä jännityksestä, ettei vaan olla myöhässä ekasta valmennuksesta.) Tunti aikaa ja kahden kilometrin matka. Meillä taisi mennä puolisen tuntia, vaikka käveltiin koko matka. Eli oltiin puoli tuntia liian aikaisin maneesilla, jossa oli juuri alkanut valmennus tutulle ratsukolle. No me pyörittiin Bonan kanssa poissa jaloista, ja välillä hypähdeltiin sivusuunnassa oven kohdalla. (Se kun sattui olemaan ihan hirveän pelottava.)

Viimein oli meidän vuoro: ja minä ihan pakkasesta kohmeessa. Varpaat ihan tunnottomana, vaikka olin laittanut karvavuoratut talviratsastuskengätkin jalkaani. Aloteltiin aika kivalla hevosen kuunteluharjoituksella. Sitä aion jatkaa seuraavaan valmennuskertaan saakka, joka on kahden-kolmen viikon kuluttua.

Valmennuksen jälkeen olikin kiva palata ratsain takaisin kotitallille lumen pikkuhiljaa leijaillessa alas. Pakkastakin oli sen verran reippaasti, ettei jäänyt edes kavioihin kiinni. (Olin toki varautunut kaviokoukulla laukussani.) Otin Bonalle myös ratsastusloimen, sillä pakkanen huiteli kymmenen asteen hujakoilla, kun lähdimme. Takaisin tallilla vein Bonan tarhaan, mistä se sinkaisi heti heinien kimppuun.

Huomenna olisikin sitten tarkoitus mennä hieman työasioissa Tampereelle, ja sieltä Ylöjärvelle hakemaan Bonalle estepuomeja. Voi olla, että on pakko tehdä muutama pysähdys siinä Hööksin ja Horzen kohdalla. 😉

Eilen perjantaina 1.1.2016 olin tutustuttamassa Bonaa kahden kilometrin päässä tallista sijaitsevalle toisen tallin maneesille, sillä huomenna sunnuntaina on meidän ensimmäinen yhteinen valmennus.

Uuden GoPro-kameran testaus tulikin hyvään saumaan, sillä halusin nähdä pitääkö teippi myös kameran kiinni kypärässä pakkasella. Ihme kyllä se takertui niin hyvin kiinni, ettei edes testausmielessä suoritetut ravistelut hetkauttaneet sitä mihinkään suuntaan.

Tässä ensimmäinen ja todella kokeellinen videopostaus Bonan varustelusta ja matkasta maneesille, todella nopeutettuna. Kuten videosta käy ilmi, ei tallissa sisällä varustaminen ole sen lempipuuhaa. Mutta niin kauan, kun porkkanoita riittää, niin Bona viihtyy sisälläkin.

Hope you enjoy as much as I did to make this.

Huomenna varmaankin jotain postausta luvassa ensimmäisestä valmennuksesta. Lunta on luvattu takaisintulo matkalle, niin pitänee ottaa taas GoPro matkaan.