BOHENNA

Blogi elämästä


Jätä kommentti

Viikkoni mun, viikkoni mun, huputiti viikkoni mun.

Tämä postaus koostuukin koko viikosta, eikä mistään yksittäisestä päivästä. Maanantaina 22.2.2016 menin ja ostin Canon EOS 7D Mark II -järjestelmäkameran sekä siihen Sigma 17-50/2.8 EX DC OS HSM -putken. Hain heti aamulla Rajalasta ja töihin pajalle päästyäni äkkiä akku lataukseen, että pääsin testaamaan. Hyppäsin pois työpöydänäärestä heti, kun näin vihreän valon laturissa täyden akun merkiksi syttyneenä. Ja testailu alkoi. Tuli räpsittyä koekuvia ympäri pajaa ihan turhanpäiväisistä asioista, ja kamera sai nekin näyttämään niin hienoilta. On se vaan hieno laite. Ei meinannut kyllä työnteosta tulla mitään. Maanantaina aloitti myös uusi työharjoittelija pajalla työt. (Mahtoi häntä naurattaa, kun olin kameran kimpussa, kuin lapsi jouluna lahjojen kimpussa.)

Tiistaina olin koko päivän reissussa, vein korujani jälleemyyjille, sekä kävin Eurassa työkaluostoksilla Sar-Machinessa (<3). Sieltä tarttui mukaan taas kaikkea ihanaa. Aamun lähtö hieman viivästyi, sillä asiakas soitti kiireellisellä työllä, joka piti saada tehtyä ennen hänen lentonsa lähtöä. Lupauduin ottamaan työn vastaan, ja ajoinkin pajan kautta ennen kierrokselle lähtöä.

Illalla menin vielä tallille viemään isoja laatikoita loimia varten. Bona käyttäytyi hyvin hyökkäävästi minua kohtaan, ja olinkin ihan ihmeissäni, sillä se ei aiemmin ole minua kohtaan niin tehnyt. Yöunetkin menivät, kun aloin miettimään B:n käytöstä. Keskiviikkona soitinkin heti Meeri Simulalle, jonka B:n asennevalmennuksen hän tulee pitämään 8.3. illalla. Yritetään heti kitkeä pahat tavat pois. (Hänen valmennuksessa en olekkaan aiemmin ollut.)

Torstai menikin taas töissä tilaustöitä tehden, ja töitä kuvatessa. Tästähän alkaa pian tulemaan hyvä lisätienesti (kunhan vain ensin opin kuvaamaan). Suunniteltiin kaverin kanssa, että menisimme lauantaina kuvailemaan aamutallin jälkeen. Otan lainassa olevan ison putken jälleen mukaan, jos menemme kuvaamaan merenrannalle. Siellä se pääsee paremmin oikeuksiinsa.

 

Perjantaina olikin aamulla tuprutellut lisää lunta. Aamu alkoi auton etsinnällä lumen alta. Onneksi mitään ihan valtavaa kerrosta ei ollut tullut. Lähdin jälleen kaupan kautta töihin. Otin jälleen kameran pajalle mukaan. Tarkoituksena oli saada tehtyä jälleen uusia koruja kuvattavaksi. Tulinkin kuvanneeksi myös vanhoja koruja, kun näyttivät linssin läpi kauhean kivoilta. Kauheasti tuli taas kameran kanssa leikittyä. Onneksi sain sentään muutaman korjaustyönkin tehtyä.

4M1A02074M1A0231

Perjantai ilta menikin tallilla. Kävin vaan töistä kotona vaihtamassa vaatteen, ja suuntasin auton keulan Viasvettä kohti. Bona oli harvinaisen hyvällä päällä tänään. Kävimme myös kävelemässä vierusten metsässä otsalampun valossa. Hyvä fiilis kyllä jäi. Testailin harjan sijasta karvaviilaa, jolla talvikarvat lähtivät kunnon paakkuina pois. Oikein kätevä keksintö sekin.

Tallilta ajoin suoraan Blind Burgeriin. (BB on ehdottomasti paras hampurilaispaikka ikinä, kuola vaan valuu, kun ajatteleekin niitä herkkuja.) Lupasin tarjota vanhemmilleni ruoat, ja nyt olikin hyvä hetki lunastaa lupaus. Itselleni otin raskalaiset ihanalla aioli -dipillä. Vanhemmilleni vein myös ranskalaisia ja Hereford (<3) -hampurilaiset. Ja ranskalaisethan eivät ole mitään normaali lerppuranskalaisia tuolla, vaan ihan kunnon perunasta kunnon kokoisia ja makuisia. NAM!

4M1A0330

Lauantaina oli herätys 07:00, aamutallin aika. Iloisin mielin pääsin tallille, ja aloin loimittamaan hevosia. Vein Bonan ensimmäisenä ulos sillä en ottanut jalkani kanssa riskiä Pihlan kanssa. Kun Bona on ulkona, niin Pihlakin haluaa nätisti tarhaansa. Polon vein viimeisenä. Sitten annoin heinät hevosille ja lähdin sisälle pesemään ruoka-astioita. Siivosin karsinat, lakaisin lattiat, kuivitin, laitoin heinät, laitoin iltaruoat valmiiksi, täytin heinäkärryn ja pilkoin porkkanat valmiiksi. Sitten kävi mielessä, että mahtaisikohan polvi jo kestää. Vaihdoin toiset kuolaimet Bonan suitsiin, mutta en sitten lähtenytkään kokeilemaan jalan kestämistä, vaan otin Bonan ja lähdin metsään kävelemään riimun kanssa. Ei me päästy kuin kymmenisen metriä, kun Bona hyppäsi pystyyn ja alkoi juosta ympärilläni riimun päässä pukkihyppylaukkaa. Sain sen pysähtymään kipeän jalan kanssa. Mutta eteenpäin metsään se ei suostunut menemään. Vein B:n takaisin tarhaan, ja todella turhautuneena sen lähiajan käytökseen aloin jo miettimään, että tarvisin paremmin koulutetun hevosen, jota voisi muutkin käsitellä. En pääse itse Bonan kanssa kehittymään ollenkaan ratsastuksen saralla. Olisi hienoa päästä osallistumaan joihinkin pieniin kilpailuihin. Turhautuneena laitoin kaverille viestiä, että olin valmis aamutallin kanssa, ja voitaisiin lähteä sovittua aiemmin jo kuvaamaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA, Kuva: Piia

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA, Kuva: Piia

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA, Kuva: Piia

 

Lauantain kuvaussatoa syntyikin reippaasti, kun kävimme ystäväni Piian (ja myös bloggarin) kanssa kuvaamassa ensin Yyterin rannalla. Oli heti haastetta alkuun, kun mäki, jota nousimme oli niin liukas, että jouduimme käsin vetämään itsemme ylös. (Mikä ei ollut kovin helppoa kahden ison kameralaukun roikkuessa olkapäillä.) Rannalla tuuli ihan mahdottomasti, ja olin lähtenyt suoraan tallilta tallivaatteissa. Siirryimme kuvaamaan Kalloon, missä minulta parin ensimmäisen kuvan jälkeen loppui akku. (En ollut viikkoon huomannut ladata kameraa, ja kuvia olin räpsinyt ihan huolella.)4M1A0405

Ajoimme ystäväni luokse, ja siellä laitoin akun lataukseen sillä aikaa, kun joimme kaakaot. Kissat olivat heti uteliaana karvahanskojeni parissa, kun jätin ne kameralaukkuni päälle. Tarviikin käydä ostamassa kameraan vara-akku vastaavien tilanteiden varalle. Kun akku oli hieman latautunut lähdimme uudelleen Kalloon. Sieltä tulikin hienoja otoksia.

4M1A0743

4M1A0665

4M1A0649

4M1A0534

4M1A0593 4M1A0562

Ilta menikin kovin apeissa tunnelmissa, kun mietin, että miten se B nyt niin reagoi. Mahtoiko se nähdä jotain metsässä, vai eikö hän vain halunnut olla yhteistyöhaluinen kanssani. Selailin netistä myös myytävien hevosten -palstaa. Siellä oli jopa yksi aivan ihana friisiläinen myynnissä. (Se sattuukin olemaan minun unelmahevoseni.)

Sunnuntai onkin viikon ainoa vapaapäivä. Ei ole muuta, kuin tämän postauksen loppuun kirjoittaminen ja julkaisu. (Ja miljoona kuvaa käytävänä läpi tätä postausta varten.) Sitten voinkin heittää levyksi sohvalle, ja nauttia jostain hyvästä elokuvasta. Ei ole ollutkaan taas muutamaan viikonloppuun yhtään vapaapäivää, kun olen ollut myymässä messuilla, tai sitten opettamassa hopeakursseilla.

 


Jätä kommentti

Shoppailua ja valokuvausta

20.2.2016

IMG_3816

Aamulla olin jo lähdössä tallille, kun päätinkin käydä ensin Huittisissa Viljarissa ostoksilla, kun siellä oli hyviä tarjouksia Facebookin mainoksessa. Olinkin heti jo kymmenen jälkeen paikalla. Kysyin myyjältä luvan kuvaamiseen, ja aloin räpsiä kuvia samalla, kun etsin tuotteita, mitä lähdin ostamaan. Ensimmäisenä listalla oli Bonalle uusi 100 gramman täytteellä oleva fullneck ulkotoppaloimi, mutta kaikki Bonan koot olivat loppuneet. (Bona käyttää siis kokoa 145.) Sitten oli vuorossa puoleen hintaan alennuksessa olleet QHP:n valkoiset ratsastushousut. Niistäkään ei ollut enää kokoja, joten ostin toiset QHP:n kokopaikkaiset valkoiset housut, jotka nekin olivat onneksi 20 prosentin alennuksella. (Kuten kaikki muutkin ratsastushousut sattuivat olemaan nyt alennuksessa.) Myös alennuksessa olleet polvituet olivat loppuneet, joten ostinkin sitten BOT:in normaalihintaisen polvituen. (Oikein mukava on jalassa. Laitoin sen heti, kun pääsin kotiin.)

IMG_3656

Kingslandilta oli tullut aivan ihania uutuuksia. Varmaan joudun tilaamaan ainakin yhden paidan vielä nettikaupan kautta. Mielettömän ihania satulahuopiakin oli hyvällä alennuksella, mutta en antanut itselleni lupaa ostaa (sillä olen hamsteronut niitä ihan huoletta jo vinon pinon).

 

IMG_3643

Housujen ja polvituen lisäksi mukaan tarttui myös aivan ihana avaimenperä, jota voi käyttää myös ostoskärrypolettina. (Vaikka siihen käyttöön en sitä kyllä malta laittaa.) Kun olin ottanut kuvia blogia varten, ja maksanut ostokseni, lähdin ajamaan kohti Poria. Ajoin suoraan tallille.

IMG_3636

Tallille päästyäni menin moikkaamaan ulos Aulia, joka olikin juuri siivoamassa Pihlan tarhaa. Hain sisältä talikon ja aloin tekemään samoin Bonan tarhalle. Aika nopeasti sain tarhan siivottua, kun Bona oli sopivasti pommittanut kaikki lähietäisyydelle toisistaan, niin oli helppo vain lapata kärryyn.

Kun tarha oli siivottu, hain Pololle iltaheinät (muilla siis oli jo valmiina), ja laitoin iltaruoat kaikille kolmelle valmiiksi kuivana. Bonalle aloin kokeilemaan tammojen kiimahäiriöihin tarkoitettua yrttiseosta, nyt on vasta kolmas päivä menossa. Tuskin siitä haittaakaan on, ja sen toimivuus olisi vain plussaa.

IMG_3695

Pilpoin porkkanat samalla valmiiksi, kun odottelin, että Auli tulisi maastosta. Kun hän tuli ja sai Pihlan hoidettua, otin Bonan sisälle ja harjasin sen kunnolla kaviosta turvan päähän. Ensin oli ihme sättäämistä, mutta rauhottui todella nopeasti, ja ensimmäistä kertaa seisoi koko ajan paikallaan, kun harjasin sen. Taisi oikein nauttia, kun veti kaulaa pitkäksi ja silmiä kiinni (etenkin, kun harjasin sitä mahan alta). Jopa loimenlaiton ajan seisoi paikallaan, eikä edes luimistellut.

Kun Bona oli puunattu, vein sen takaisin tarhaan, ja annoin hepoille porkkanat. Putsasin pesupaikan, ja vein varusteet paikoilleen. Sitten oli jälleen putkien testaamisen vuoro. Minulla on lainassa iso pitkänmatkan putki, jota testailin. Se sopii paremmin kyllä maisemakuvaukseen, sillä jouduin kävelemään hyvin kauas kuvattavasta kohteesta. Pitääkin joku päivä käydä jossain merenrannalla testaamassa se uudelleen, sillä uskoisin, että sellaiseen kuvaukseen se olisi passeli.

Kuvasin myös uudella lempiputkellani. Aika paljon tuli otettua kuvia. Vitsit, kun saisi jostain testiin Canonin 7D Mark 2 -rungon, niin näkisi, onko se niin hyvä miltä se paperilla kuulostaa. Mutta nyt onkin aika nauttia lauantai illasta ja heittää sohvalle levyksi jalkaa leputtamaan.

IMG_3838


Jätä kommentti

Bonan kengitys ja putkien pikatestausta

17.2.2016

Aamulla heräsin seitsemän aikaan ja aloin puuhailemaan jälleen kerran paperihommia. Piti tammikuusta lähettää kausiveroilmoitus, ja hoitaa laskut. Maksoin myös Tampereen hevosmessujen matkamaksun ja lauantaina alkavan ohjasajo- ja valjastuskurssimaksun. Heti kymmenen minuuttia maksamisen jälkeen sain viestin, että lauantain kurssi oli peruttu osallistujamäärän vähyyden vuoksi (ja voin sanoa, että ketutti ihan huolella, kun olin niin sitä odottanut). Maaliskuussa on se kakkos osio, jos sinne sitten saataisiin tarpeeksi osallistujia.

Aloin kampaamaan naamaani, kun sain puhelun tallinomistajalta, että kengittäjä olisi tulossa tänään. Äkkiä naaman pikakampaus ja pipo päähän ja tallille. Kerkesin hyvissä ajoin vielä ennen kengittäjää. Siinä jotain pientä puuhastelin, kun aikaa oli niin vähän, ettei kerinnyt kameraakaan menemään testaamaan eikä tarhaa siivoamaan.

IMG_3512

Bona otettiin ensiksi sisälle. Hieman alku tuntui tuskaiselta, kun kaksi hevosta huuteli sille ulkoa ja Bona siinä sisällä huuteli takaisin (ja oli lievästi hermostuneena). Onneksi sitten rauhoittui ja seisoi nätisti loppu ajan. (Aloin jo pelkäämään, että kengittäjä tuskastuu B:n ihme toikkarointeihin.)

Kun Bonan kengitys oli valmis, olikin enää muutama minuutti aikaa testata putket ennen kuin piti lähteä sairaalalle ortopedin vastaanotolle polven magneettikuvista. Äkkiä räpsyttelin ekalla putkella kuvia, ja vaihdoin ja otin toisella Rajalasta lainassa olleella putkella parit kuvat. Ero oli niin huomattava, ettei tarvinnut kahta kertaa harkita, kumman valitsisin. Olen kyllä ihan myyty tälle uudelle putkelle.

IMG_3551

Sillä saa jopa naulat näyttämään kauniilta. Kolmatta putkea en kerinnyt testaamaan ollenkaan, kun piti lähteä ajamaan sairaalan suuntaan. Sen testaan varmaankin viikonlopun aikana. Kävin pikaiseen vaihtamassa tallivaatteen normi vaatteisiin. Ortopedi olikin lähes puoli tuntia myöhässä, joten ei olisi ollut edes kiire. Totesi, että polven sisäpuolinen sivuristiside oli mennyt lähes poikki, mutta ei tarvitse leikkausoperaatiota. (JESSSSSS!!!!!) Eli paranee kuulemma ajan kanssa. Lähetteen hän antoi vielä infektiolääkärille, kun polvi kuumotti yhä niin paljon, että jonkinlainen tulehdus siellä saattaa vielä olla. Käski seurata tilannetta ja ilmoittautua päivystykseen, mikäli olotila heikkenee.

IMG_3548

Hyvistä uutisista innostuneena ajoin suoraan Rajalalle, ja ostin ensimmäisenä testaamani putken. (Ja palautin sen toisen, joka ei tuntunut enää miltään se ensimmäisen jälkeen.) Nyt pääsee pajallakin kuvaamaan ihan erilaisia kuvia, kun on kunnon putki, ettei aina vain räpsäise kännykän kameralla jotain epämääräistä kuvitusta.

Kuten nämä kaksi kännykkäkameralla kuvaamaani kuvaa, mitkä otin kengityksestä, kun Bona oli hieman rauhoittunut. (Molemmissa työ on kyllä vielä kesken.) Tommi on kyllä ihan huippu työssään. Kahdeksan viikon päähän sovimme jälleen uuden ajan Bonan manikyyrille.

Tänään pitää mennä vielä pajalla käymään, kun asiakas tulee noutamaan kaiverruksen työajan jälkeen. Oli tässä välissä sopivaa aikaa kirjotella blogipostaus valmiiksi (vaikkei tästä mitään kuvapläjäyspostausta nyt tullutkaan). Harmi nyt, kun ei viikonlopultakaan tule sitä valjastuspostausta, kun se kurssi peruuntui. Ja taitaa viikonloppu mennäkin kokonaan veroilmoituksen kimpussa, kun se pitäisi koko viimevuodelta täyttää ja laskea varastot ynnä muuta pikku kivaa. Nähtäväksi jää, että mistä seuraava postaus kertookaan.


Jätä kommentti

Bonan ultraus ja raspaus

15.2.2016

Tänään heräsin aamulla aikaisin tekemään paperihommia ennen tallille lähtöä. Hieman oli jäänyt, kun on muka ollut niin paljon kaikkea muuta. Eläinlääkäri oli tulossa yhdeltä ultraamaan Bonaa, joten menin aiempaa tallille siivoilemaan tarhaa. Otin myös testissä olevan putken mukaan, että sain kuvattua tarvitsemani testikuvat ostopäätöstä varten.

Bona

Bona on ollut nyt koko ajan taas kiimassa, niin päätimme ultrata munasarjat, jos sieltä jokin selitys löytyisi. Mitään ei kumminkaan löytynyt, muuta kuin jokin muutos, minkä vuoksi eläinlääkäri suositteli, ettei Bonaa varsotettaisi. (Mikä sopii minulle oikein hyvin, sillä yksi hevonen riittää.) Mutta munasarjoista ei löytynyt ratkaisua B:n kiimaongelmaan.

Samalla eläinlääkäri myös raspasi B:n hampaat. (Ja juu kyllä: rauhoitettuna.) Siellä oli sen verran töitä, että kuukauden päästä sovittin toinen aika, kun hänellä oli mukana vain käsiraspit. Kun hampaatkin olivat kunnossa, lähdin testailemaan putkea. Oikein kivalta vaikutti, mutta ei päästy ihan täysin sinuiksi (johtui osittain siitä, että jouduin menemään suhteellisen kauan kuvattavasta kohteesta). Lisäksi putki oli todella painava, ja aloinkin miettimään, että tuleeko sitä kannettua mukana joka paikkaan. Kävinkin vaihtamassa kaksi muuta tänään testiin, ja pääsen kokeilemaan niitä keskiviikkona.

Eläinlääkäriä aamupäivällä odotellessa siirsin loimet sohvalle, sillä huomenna tallille tulee asentaja laittamaan lisää loimi- ja satulatelineitä. Saadaan kivasti lisää tilaa varusteille. Kävinkin tänään ostamassa Ratsastusvaruste Nurmesta satulatelineen, niin saan molemmat satulat käden ulottuville. Ostin samalla uuden pipon (sillä menin tyhmänä heittämään omani eilen pesukoneeseen, mistä villapipo otti itseensä ja kutistui). Ostin kokeeksi myös tammoille kiimahäiriöihin olevaa jauhetta, ja odotan varpaat ja sormet ristissä, että miten se vaikuttaa. Niin ja Bonalle ostin uuden ruokakipon, kun koira oli syönyt toisen kahvoista.(Aamulla laitoin taas myös leipiä korputtumaan ennen tallille lähtöä.)

Otin testailua varten myös kameranjalan mukaan, mutta se jäi sitten autoon, kun aika menikin niin kortille valokuvaamisen kanssa. Muutama pikainen otos tuli räpsäistyä. Sitten pitikin jo kiiruhtaa kaupungin suuntaan. Onneksi keskiviikkona pääsee testaamaan toiset putket ennen ortopediaikaa. Toivon vain, että olisi kaunista ilmaa, ettei menisi ihan hukkaan sekin kuvausreissu.

Mutta varmaan keskiviikkona tulee jonkinlainen kuvapläjäys-postaus. (Jos vaan ilmat ja aika sen sallii.) Mutta siihen saakka hirnauskis.

Korsi


Jätä kommentti

Aamutalli avustuksella

12.2.2016

IMG_3185

Saavuin tallille aamulla ennen yhdeksää. Sain harjattua ja loimitettua Bonan ennen, kuin ystäväni Terhi saapui auttamaan minua aamutallin teossa. Harjasin myös Polon ja laitoin loimen, kun Terhi laittoi Pihlalle riimun. (Pihla on siis tallin uusin asukas.) Sitten hepat olivatkin valmiina menemään pihalle. Yön aikana oli satanut taas lunta juuri, kun eilen kerkesi loputkin vanhoista sulamaan pois.

Vein varovasti köpötellen Bonan tarhaan. Terhi vei Pihlan ja lopuksi herra Polo pääsi myös omaan tarhaansa. Sitten olikin operaatio karsinoiden siivous. Kävimme välissä ottamassa myös ulkona muutamat satunnaiset kuvat, sillä testasin samalla kameran putkea, jota olin hankkimassa (ja jonka kävin aamutallin jälkeen ostamassa omaksi).

Kuvien jälkeen tulimme takaisin talliin. Jatkoin kuvaamista sillä aikaa, kun Terhi puhdisti loput karsinat. Minä toimin lakaisueksperttinä ja heinävastaavana. Kun karsinat olivat viimosen päälle, niin täytimme vielä heinäkärryt, ja laitoimme kuivat ruoat illaksi valmiiksi astioihinsa.(Turpoomaan en niitä vielä laittanut.)

Sitten oli vuorossa Bonan ulkotarhan siivous (josta oli lievästi epätoivoista löytää mitään sen lumimäärän alta). Sillä aikaa, kun Terhi jäi metsästämään kikkareita lumen alta, minä kävin pilkkomassa porkkanat valmiiksi. Otimme Bonan sisälle ja harjasimme sen uudelleen, sillä aamulla olin nopeasti vain harjannut ennen loimen laittoa. Kauhean mielellään B ei paikallaan ollut, mutta rauhoittui, kun menin sen viereen seisomaan. (On se semmonen oma pikku mussukka.)

Kuvailin pihalla myös tallinomistajan koiria. (Ja Terhi kuvasi minua kuvaamassa.) Myös Polo oli kauhean kuvauksellisella päällä, kun T kävi siitäkin kuvan ottamassa. Valokuvaaminen on kyllä ihanan rentouttavaa puuhaa. Etenkin silloin, kun on kunnon kalusto, millä kuvata.

Tuota kuvassa olevaa pienempää putkea tänään tosiaan testailin. Sää olisi kyllä saanut olla hieman kuivempi, sillä lumiräntää tuiskusi ihan huolella. Suurin osa kuvista olikin ihan sameita. Tuo isompi putki on nyt Rajalasta testissä. Kauhean kivalta vaikutti ihan nopeesti sisätiloissa kokeiltuna. Hyvin valovoimainen tuntui olevan. Pitääkin vielä viikonlopun aikana testata ihan ulkokäytössä. Painoa sillä on taas hyvin paljon enemmän, kuin mihin olen tottunut, mutta ehkä siihenkin tottuu.

Tässä postauksessa onkin nyt normaalia enemmän kuvia, kun en malttanut jättää poiskaan. Pitääkin jatkossa kuvata enemmän, kun on kunnon välineetkin sitä varten. Tuntuu vaan, että se kännykkä on vaan niin helppo ottaa mukaan, kun taas kameran joutuu ihan erikseen kantamaan.

Tampereen hevosmessutkin ovat tulossa, ja ilmoittauduin sinne mukaan, kun Porista järjestetään liiton kautta bussikuljetus. Terhi lupautui lähtemään sinne seuraksi. Nyt onkin paljon kivoja odotettavia asioita luvassa, kuten se ohjastus- ja valjasajokurssi. Sen aloitus onkin jo ensi viikolla ratsastuskoulu Zilpalla. Pitääkin ottaa kamera sinnekin mukaan, sillä illan päätteeksi valjastamme hevosen. Kurssi on kolmiosainen ja jatkuu maaliskuussa. Viimeinen osio on huhtikuussa.

Muistinpas viimein kuvata sen. Eli tässä uusi (ja ehjä) kypäräni. Kauhean mukavalta tuntui päässä, vaikka en ole päässyt muuta kuin vasta sovittamaan. Mattamusta pinta, johon on helppo kiinnittää GoPro. Horse Comfort on nyt ollut tiedostamatta kauhean suosittu ostovalinta, sillä turvaliivinikin oli samaa merkkiä.

IMG_2965

Tuli pajalla kokeiltua myös uuden putken makro-ominaisuuksia. Ystävänpäiväkin on tulossa, niin pitihän minun kuvailla uusia tekemiäni korumalleja heti testiksi. Sain rakkaalta ystävältäni ihanan kortin, jossa luki: ”Kalleinkaan timantti ei korvaa ystävää.” ❤

Laittakaa ihmeessä kommenttia, että mistä haluaisitte lukea postauksen. Ja ihanaa ystävänpäivää, ja muistakaa muistaa ystävää.


Jätä kommentti

Iltatallia pimeässä

9.2.2016

Eilen illalla kävimme jälleen Jaakon kanssa puhdistamassa Bonan tarhan. Nyt oli onneksi lumet sulaneet, niin oli helpompi löytää kaikki ilman suurempaa metsästämistä. Myös jäät ovat alkaneet pikku hiljaa sulamaan, ja näillä lämmöillä ei loppuviikosta ole niitäkään varmaan enää jäljellä, joten kevättä kohti mennään.

Viime perjantaina oli polven mri-kuva sekä keuhkokuva. 17.pv ortopedi ne vasta tulkkaa minulle, eli siihen asti ei voi kuin odottaa. Jospa silloin tulisi selvyys siihen, mitä sieltä polvesta oikein onkaan rikki, ja kauanko menee paranemiseen. Tänään on viimeinen päivä antibioottikuuristakin, mutta toivotaan nyt, että itse tulehdus olisi jo poissa. Sen näkee parin päivän päästä, mihin suuntaan polvi reagoi.

IMG_2934

Laitoin eilen hepoille iltapuurot turpoamaan, kun saavuimme tallille. Bonalla puuro koostuu tällä hetkellä greenlinestä, pellavasta, kivennäisestä, sinkistä ja valkosipulista. Eli pieni annos aina iltaisin. Ja tietenkin heinää ja porkkanoita. Tarkoitus oli kuvata ulkonakin, mutta oli niin piemeää jo seitsemän aikoihin, että ihan turhaan olisin yrittänyt mitään räpsiä. Jospa perjantaina saisi parempia kuvia, kun on aamutallivuoro. Onneksi ystävä lupasi tulla auttamaan, sillä itsenäisesti se ei tämän jalan kanssa vielä luonnistu.

Kauheasti olisi postausideoita, kunhan vain pääsisin noista kepakoista eroon, niin pääsisi niitä toteuttamaankin. Bonallekin on luvassa keväällä ihan uudenlaista treeniä, sillä innostuin osallistumaan eilen myös ohjasajo- ja valjastuskurssille. Se alkaa jo viikon päästä, mutta alkaa teoriaosuudella, niin pärjään kyllä siellä jalkani kanssa. Saa Bonallekin kehitettyä monipuolisempaa tekemistä. Kurssilla oli vielä tilaa jonkin verran, toivottavasti osallistujamäärä riittää kurssin järjestämiseen.

Illalla innostuin vielä laittamaan kotona leipiä kuivumaan, kun oli kertynyt niin paljon ylimääräisiä taas, etteivät mene vanhaksi. Bona on varmasti innoissaan, kun pääsee näihin käsiksi. Ostin shoppailujeni yhteydessä uusia heppanameja, jotka eivät yhtään kyllä maistuneet Bonalle. Olin ihan ihmeissäni, sillä ilme oli niitä imeskellessä sellainen, että aikoo juuri sylkeä ne takaisin minun kouraani. Olivat vielä omenanmakuisia, mikä on ehdottomasti B:n lempparia.

Tosiaan sairaslomalla on aikaa shoppailla (mikä ei todellakaan ole hyvä juttu rahanmenon kannalta). Tuli tilattua Viljarista selkäännousujakkara, tuollainen kokoontaitettava malli. Kauhean kätevän oloinen kyllä on ja menee pieneen tilaan. Lisäksi kesää ajatellen lasit joustavalla kuminauhalla, jos vaikka innostuisi käyttämään. Ja lisäksi tilasin myös apuohjat sekä uudet ratsastushousut, kun olivat niin hyvässä alennuksessa. Osa noista oli Hööksistä, kuten juurikin nuo housut. En ole päässyt vielä sovittamaan niitä polven turpeuden takia. Kivalta kyllä vaikuttivat, oli kokopaikkaiset ja lisäksi grippipaikat.

Perjantaista saakin hyvää materiaalia seuraavaan postaukseen, eli luvassa on aamutallipostaus (viimeinkin). Pitääkin muistaa ladata kameranakku valmiiksi, ettei jää siitä postaus kiinni. (Ja kuvata viimeinkin se uusi kypärä, minkä olen ihan täysin unohtanut.) Hieman kutkuttelisi ostaa parempi putki järkkäriin, mutta kaikki hyvät ovat niin kovissa hinnoissa, etten ole vielä retkahtanut. Ehkä vielä jonain synkkänä ja toivottomana päivänä sekin tulee ostettua.

 


Jätä kommentti

Bonalle uusi tallikaveri

1.2.2016

Aamutallivuoro peruuntui sunnuntailta, kun jouduin polvesta uudelleen sairaalaan lauantaina. Onneksi päästivät minut vielä lauantai iltana pois, ettei yöksi tarvinnut jäädä. Olivat jo varanneet minulle vuodeosastopaikan, mutta viime minuuteilla lääkäri saapui ja punktoi minun polveni, josta tulikin 60 ml nestettä polvinivelen välistä. Onneksi neste oli kirkasta, sillä jollei olisi ollut, niin olisin joutunut selkäydinpuudutuksella suoritettavaan polvihuuhteluun, ja siitä seuranneeseen kuukauden pituiseen tiputukseen. Tänään maanantaina on taas verikokeet ja polven välitarkastus. Toivon todella, että kaikki on kunnossa, kun on ollut ihan tarpeeksi jo alkuvuodelle. Olen ollut enemmän sairaalassa, mitä kotona.

IMG_2881

Menimme kuitenkin sunnuntaina aamupäivällä käymään tallilla Jaakon kanssa puhdistamassa Bonan tarhaa. Jaakko otti suurimmat ja minä nypein talikolla vielä pienetkin pois. Perjantaina tallille saapui aivan ihana suomenhevostamma; oikein hyvärunkoinen ja kevytrakenteinen ruunikko. Sille ei kaikki omenat kelvannut, joten Bona saikin loput. Bona ei kyllä ikinä kieltäydy omenoista. Ne ovatkin sen suurinta herkkua.

 

Oli niin kylmä tuuli, ja näpit olivat niin jäässä, etten kauhean hyviä kuvia saanut napsittua. Ensi kerralla sitten, jos saisi parempia tilannekuvia, ja kuvia myös uudesta asukkaasta, joka vaikuttaa oikein ihanalta. Nyt on ollut kyllä niin liukkaita kelejä, ettei olisi päässyt edes kunnolla liikuttamaan, kun maastotkin on ihan peilijäällä osittain, hiekkateistä puhumattakaan.

Kauaa en uskaltanut talikon kanssa heilua, ettei polvi alkanut ottamaan itseensä. Ihan vaan muutamat pikkuset kökkäreet keräsin. Tänään olinkin taas uusiksi sairaalassa, näyttivät tulehdusarvot nousseen 80, ja polvi punktoitiin jälleen. Sain lisää lääkkeitä ja ajan jälleen kontrollikäyntiin ylihuomiselle. Nyt olenkin vaan makoillut sohvalla ja katsonut harvinaisen huonoja sarjoja telkkarista. On tänään vielä parturiaika illalla, ihanaa hemmottelua tämän kaiken keskellä. Edellinen parturikäynti peruuntui, kun jouduin silloin teho-osastolle. Ihana, kun on jotain kivaakin luvassa.

IMG_2830

Tässä tosiaan uusin hankintani; Horse Comfortin iskusta kovettuva turvaliivi. Pitää nyt vielä muistaa kuvata se kypärä, kun se nyt eilen unohtui. Tämänkin vien tallille valmiiksi odottamaan polven parantumista. Oli oikein mukava päällä, ihan kuin paitaa olisi pitänyt. Sovittelin monia muitakin, mutta mikään muu ei tuntunut näin hyvältä päällä. Tätä tulee varmasti käytettyä helpommin, kuin palaturvaliiviä.

Tulevana perjantaina onkin sitten polven magneettikuva ja keuhkokuva. Sitten taas selviää tarkemmin, mitä tuolta polvesta oikein on rikki, ja kuinka kauan menee, kun taas pääsee satulaan. Vähän epäilivät, että sivuristisiteissä tai polven kierukassa olisi jotain vialla. Sen näkee sitten perjantaina.