BOHENNA

Blogi elämästä


Jätä kommentti

My Day, normi päivä

25.1.2017

Kuvasin maanantaina My Day -videota, ja sainkin nyt juuri sen vasta muokattua koneelle. Se on tällä hetkellä juuri latautumassa, mutta liitän sen tämän lyhyen postauksen loppuun. Eli kyseessä on video minun normaalista päivästä. On pätkiä pajalta sekä tallilta. Tällä kertaa ei ollut valmennusta, vaan me suoritimme Bonan kanssa koulukiemuroita maneesissa ilman satulaa. Itse ratsastuksesta en saanut videota, sillä ei ollut ketään kuvaajaa. Kävimme läpi kaikki askellajit, sekä teimme venyttäviä tehtäviä.

Bona onkin laihtunut niin paljon, että uusi  satulamme alkaa olemaan pian liian iso. Kävin tänään Riding Sportista hakemassa sovitukseen kaksi erityyppistä satulan korottajaa. Huomenna pääsen sovittamaan niitä, vaikka ensin pitikin huomenna lähteä kuvaamaan. Pidän huomenna vapaapäivän töistä, jotta voin tehdä koko viime vuoden kirjanpidon valmiiksi. Olenkin varautunut kahdella Battery tölkillä. ( Ja jos Battery haluaa alkaa sponsoroimaan minua, niin jesh…)

FBjzQEDsMi1d_Mru21iMQs7tGwub3jRlJpHOX6aBQHk,az3tnk99lhZM2WpSOZF2q5j-jY7KwykZo-wI2Hi2nR4,3W7WxZida_qUAPZM5G5owSEb0TEjZaGv2LNR4LNnF6A

Tosiaan huomenna meidän piti lähteä ystävän kanssa kuvaamaan maisemakuvia, mutta se sitten peruuntui. Voi olla, että jos saan kirjanpidon tehtyä ihmistenajoissa valmiiksi, niin voisin käydä muutaman räpsäisyn kuvaamassa ennen tallille menoa. Huomenna voisimme Bonan kanssa hieman verrytellä puomien kanssa, sillä meillä on lauantaina jälleen estevalmennus. Olisi tosiaan tarvoitteena osallistua heinäkuussa kenttäkisoihin (toki vain miniharrasteluokkaan) Lavialla. Tämä siis, mikäli saan kuskin järjestettyä, sekä kaikki muut järjestelyt. Harmi, että tänä vuonna siinä on kolme osiota, kun viime vuonna kuulemma pelkkä kenttäkoe. Tänä vuonna on mukana lisäksi koulukoe ja normi esteet.

Polvi on alkanut taas pitkästä aikaa vihlomaan. Ja myös muutama kuukausi sitten loukkaamani olkapää vaivaa aina silloin tällöin. Veikkaan, että ilmatkin tekee osittain kipeeksi, mutta myös töissä jatkuva rasitus. Sainkin eilen sairaalasta täytettäväksi lomakkeet, että miten aikani teholla olon jälkeen on sujunut. Siitäkin on nyt jo yli vuosi aikaa. Polvi on yhä turpea, ja etenkin iltaisin se on paisuksissa (samoin kun koko muu jalka).

Tuntuu, että tallilla on nyt kaikilla menossa jonkinlainen laihis tai kuntokuuri. Itsekin olen miettinyt, että salilla voisi taas alkaa käymään. Valitettavasti kellossani on vain 24 tuntia, enkä halua yhdestäkään ratsastuskerrasta alkaa tinkimään.  Jos sitä vaikka saisi silloin tällöin itsestä irti sen verran, että lähtisi iltaisin vielä tekemään pienen lenkin edes. Lenkkeilykin olisi niin paljon kivempaa kaverin kanssa. Mutta näihin tunnelmiin päätän tämän postauksen, ja tässä siis vielä My Day video:


Jätä kommentti

Kamera käy

21.1.2017

Tänään olin hautajaisissa Raumalla koko aamun. Raumalla ollessani kengittäjäni ilmoitti, että on tänään tulossa kengittämään Bonan. Tyttö sai uudet nastarenkaat taas alleen. Hienosti meni aikataulullisesti, että Bona oli kengitettynä 20 minuuttia ennen Jari Sneckin valmennusta, ja pääsinkin heti testaamaan uusia kenkiä.

Ostin tosiaan Canonin pienen videokameran, ja kuvasin sillä pienen videonkin jo tästä päivästä. Sain onneksi kuvaajan myös valmennukseen, ja sainkin sieltä paljon hyvää materiaalia, ja pääsen niistä seuraamaan paremmin jatkossa meidän edistystä ratsukkona. Tänään olin aivan onneni kukkuloilla, kun pääsimme taas omaan ennätykseemme. Nyt hyppäsimme 80 cm okserin, joka onkin tämän kauden tavoitteeni päästä ratana.

Tässä alla pieni video tästä päivästä, ja todisteena myös meidän eka 80 cm. Ihan voittaja fiilis kyllä, kun ajoin valmennuksesta kotiin. Bonakin sai muutaman herkkuleivänkäntyn kiitoksena hyvästä työstä. Pitääkin ottaa kamera useammin tallille mukaan, sillä on kiva itsekin seurata ihan videolta omaa tekemistään. Jotenkin on itsellä aivan erilainen mielikuva, miltä näyttää teknisesti. Video on siitä hyvä, että se näyttää karun totuuden, ja voi puida omaa tekemistään. Mutta tässä video, olkaa hyvä:


Jätä kommentti

My Day kuvina

19.1.2017

Otin eilen kameran pajalle, kun piti mennä ystävän kanssa valokuvaamaan töiden jälkeen. Kuvaaminen peruuntui huonon sään vuoksi. Otinkin siis töissä hieman kuvia, mitä kaikkea kerkesin eilisen aikana työstämään ja puuhaamaan. Otin kuvan myös herkullisesta ateriastani. En ihan aamusta saakka huomannut kuvata, sillä olin ennen töihin menoa jo toisissa töissä kirjoittamassa tarjouksia. Kipaisinkin nopeasti ensimmäisten töitten jälkeen Sokoksesta hakemassa päivän eväät.

4m1a0113-24m1a0117-24m1a0120-24m1a0125-24m1a0132-24m1a0135-24m1a0142-24m1a0147-24m1a0154-24m1a0157-24m1a0162-24m1a0167-24m1a0180-24m1a0183-24m1a0185-2

Siinä se sitten olikin. Töiden jälkeen ajoin kotiin ja vaihdoin vaatteen ja suuntasin auton keulan kohti tallia. Olin hieman väsynyt enkä jaksanut alkaa puunaamaan satulaa, joten ratsastinkin ilman satulaa ja työstin tasapainoani. Tänään minulla onkin jälleen kouluvalmennus ja olenkin juuri lähdössä tallille. Kello onkin jo puoli seitsemän illalla, eli olen taas kymmenen pintaan takaisin kotona.

Olenkin vakavasti harkinnut pienen videokameran ostamista, jos alkaisin tekemään videoita enemmänkin. Mitäpä mieltä olette, haluaisitteko nähdä useammin videoita?


Jätä kommentti

Innostusta onnistumisista

15.1.2017

Oli jälleen erilainen viikonloppu takana. Perjantaina olin kouluvalmennuksessa, ja Bona suoritti tehtäviä todella hienosti. Etenkin olin tyytyväinen joihinkin siirtymisiin. Valmennuksen jälkeen tulikin kiire, sillä piti hoitaa Bona ja varusteet ja olla vielä ennen yhdeksää kotona. Olimme tyttöjen kanssa sopineet kauneudenhoito illan meillä. Onneksi kerkesin hakemaan herkkuja ennen valmennusta, ja pääsinkin tallilta ajamaan suoraan kotiin. Nu Skin edustaja (joka sattui olemaan myös minun länkkävalmentajani) oli meillä esittelemässä tuotteitaan. Olin todella yllättynyt, kun laite mitä pääsimme testaamaan, todellakin toimi. Huomasin heti käsittelyn jälkeen, että ihohuokoset olivat pienemmät.

Tein heti tilauksen, mutta kyseisen laitteen tilaan vasta myöhemmin. Nyt tilauslomakkeeseeni raapustin meikkivoiteen, meikkipuuterin, kasvojenpuhdistusaineen sekä kosteuttavan kasvorasvan. Olimmekin yöllä kahteen saakka uusien tuotteiden kimpussa, ja testasimmekin kaikkea meikeistä puhdistustuotteisiin. Tuli myös paljon mielenkiintoista tietoa, mitä en muiden meikkisarjojen tuotteista ole tietänytkään.

Lauantaina olikin sitten aikainen herätys, kun olin ilmoittautunut seepiankuorivalu -kurssille. Olin perjantaina pakannut pajalta työkaluja ja satsin romuhopeaa mukaani. Sainkin paljon valettua lyhyessä ajassa, sillä minulla oli heti mielessäni ideat, mitä halusin toteuttaa. Kurssi olisi ollut kaksipäiväinen, mutta minulla alkoi tänään Talent -valmennus. En siis tänään kurssille päässyt. Tosiaan seepiansuomu on seepia-mustekalojen sisäinen tukiranka ja on pääasiassa aragoniitti-kalkkia. Seepiankuori on rakenteeltaan huokoinen, ja sitä onkin helppo kaivertaa. Seepiat käyttävät kaasulokerorakenteista suomuaan kelluvuutensa ja uintisyvyytensä säätelyyn. Huomenna onkin sitten tarkoitus viimeistellä ainakin osa valamistani koruista valmiiksi tuotteiksi.

Tänään tosiaan alkoi Talent meillä aikuisilla. Nuoremmilla alkoi Talent eilen. Meidät oli jaettu kahteen ryhmään. Minulla alkoi aamu esteillä kello kymmenen, ja samassa ryhmässä oli kolme muutakin ratsukkoa. Bona kyttäili aluksi ihan kaikkea ja tuntui hyvin hankalalta. Mutta mitä enemmän esteillä oli korkeutta, sitä enemmän se tuntui kuuntelevan apujani. Olin niin valtavan onnellinen ja tyytyväinen tammaani, kun hyppäsimme okserin, missä takapuomi oli 76 cm. Se olikin tähän mennessä suurin hyppäämämme este. Enää puuttuu 4 cm omasta tavoitteestani tälle kaudelle. Kyseessä oli kyllä yksittäinen este, mutta kauden lopussa olisi tavoitteena hypätä 80 cm sarjana.

4m1a0098-2

Estetunnin jälkeen olikin kiire laittaa Bona karsinaan ja hoitaa kuntoon. Laitoin B:lle fleeceloimen päälle, niin sai tyttöä hieman kuivaksi. Hain myös heinää, sillä jätin Bonan sisälle, kun iltapäivällä oli heti ruokailun ja teoriatunnin jälkeen vielä kouluvalmennus. Kun sain Bonan hoidettua, olikin heti ruokailun aika. Tänään oli tarjolla kanakeittoa, ja se maistui kyllä todella hyvältä treenin jälkeen. Lämmitti ihanasti, sillä pakkasta oli noin -14 astetta. Melkein tuli kylmä ohuissa ratsastushousuissa ja ratsastuskengissä.

Ruokailun jälkeen olikin teorian vuoro, kävimme nyt läpi meidän ratsukoiden kauden tavoitteita. Kävimme läpi myös, mistä haluamme pidettävän teorioita. Sitten olikin jälleen aika laittaa Bona kuntoon, ja hypätä selkään kouluvalmennusta varten. Pakkanen oli hieman laskenut, sillä enää ei varpaita palellut. Bona meni paljon odottamaani paremmin, sillä en ole kuin kerran aiemmin ratsastanut kaksi kertaa saman päivän aikana. Kokonaisuudessaan erittäin hyvä treenipäivä. Huomenna Bonalla onkin kevyt päivä, ja ratsastan ilman satulaa hyvin kevyesti palautellen.

4m1a0110-2


Jätä kommentti

Talenttia ja tuumausta

11.1.2017

20170108_133541

Viime viikonloppu oli ratsastuksellisesti erittäin mahtava. Olimme metsälenkillä hyvän tallikaverin kanssa, ja löysimmekin muutaman uuden reitin. Ei olisi voinut toivoa enää täydellisempää säätä, mitä meille sattui. Lunta oli ihanasti puiden oksilla, ja pakkasta oli -7 astetta, eikä tilsoista tietoakaan. Eikä kumminkaan yhtään liian kylmä, kun pääsimme välillä jopa laukkailemaan, kun pohja oli hyvä. Bona oli ihanan innoissaan, etenkin takaisin päin tullessa, B innostui kunnolla ravaamaan. Hassu vaikutti siltä, kun olisi yrittänyt kisata matkatoverin kanssa. Olen jotenkin niin fiiliksissä aina, kun pääsee maastoilemaan. Se on hevosellekin ihana mahtavaa vaihtelua maneesin kiertämisen sijasta. Olen Bonasta huomannut, että se on tarkempi jaloistaan estevalmennuksissa, kun olemme maastoilleet hankalakulkuisemmassa maastossa.

Perjantaina meillä onkin kouluvalmennus Bonan kanssa. Ja viikonloppuna alkaakin sitten Zilpalla Talent, mihin laitoin hakupaperit menemään. Aikuisille järjestetään tänä vuonna oma ryhmä. Eli kyseessä on tavoitteellista ratsastusta ja valmentautumista. Talent -ryhmä kokoontuu kerran kuussa, ja päivässä on yksi koulu- ja yksi estevalmennustunti sekä teoriaa. Odotan mielenkiinnolla ensimmäistä valmennuspäivää, kun meillä on Bonan kanssa tavoitteena tänä vuonna kilpailla enemmän, ja osallistua kisoihin myös ulkopuolisilla talleilla. Läpäisin viime viikonloppuna D-kisalupakokeenkin, ja pitäisi hommata vielä kvaaleja. Mutta sitä ennen tällä luvalla pääsen kilpailemaan myös kaikissa 1-tason kisoissa.

20170108_133524

Olenkin tässä suunnitellut minulle ja Bonalle omaa ”valmennustakkia”. Eli Bonalla olisi oma pieni huopansa, missä olisi meille yhteinen brodeeraus. Minulle taas tulisi takkiin isolla sama brodeeraus. Bonalle hommasinkin jo sopivan loimen, mihin voisin brodeerauksen teettää. Pitäisi itselle hommata uusi takki, sillä lempitakistani meni rikki takin alahelman kiristysmekanismi. Lisäksi pitää tilata uudet ratsastushousut, kun minun lempihousuista on alkanut irtoamaan huolella grippejä. Tilaan varmaan silti samanlaiset tilalle, koska ei ole ikinäkään ollut mitään niin mukavia housuja.

Huominen valokuvausreissukin peruuntui, kun koko päiväksi luvattiin lumisadetta. Harmi sinänsä, kun olisi ollut täysikuu. Mutta varmaan ensi viikolla pääsemme ystävän kanssa kuvailemaan ihan urakalla, niin voin jälleen tehä kuvapostauksen. Muutenkin tulee kuvattua enemmän, kun ilmat lämpenee.

Tämä olikin tälläinen lyhyt postaus tällä kertaa, eikä kuviakaan juuri ollut. Ensi viikolla siis kuvapostausta luvassa, ja voisin tehdä myös työpäivästänikin postauksen lähiaikoina, esim. työpäiväni kuvin kerrottuna.


Jätä kommentti

Pakkanen paukkuu ja puomit ylittyy

7.1.2017

20170107_152143

Bonalla on viimein viikon saikku ohi, kun eläinlääkäri kävi piikittämässä molemmat takapolvet tuossa puolitoista viikkoa sitten. Oli niin sanotusti ennaltaehkäisevää hoitoa, ja nyt tyttö taas liikkuu iloisesti. Meillä oli eilen kouluvalmennus, ja tuntui liikkuvan taas aiempaa paremmin. Teimme vastalaukka -harjoitteita maneesin seinää pitkin, ja ravipuomeja.

Tänään meillä taas oli Jari Sneckin estevalmennus, ja otimme vain hyvin kevyen valmennuksen näin saikun jälkeen. Olin todella ylpeä tytöstä, kun Bona hyppäsi hienosti. Kolmen esteen sarja meni hienommin, kuin ikinä aiemmin. Tuntui, että Bona keskittyi normaalia enemmän. Mahtavaa, kun itsekin olen huomannut kuinka Bona onkin kehittynyt paljon pienessä ajassa.Saman on myös huomannut valmentajat. Mahtava fiilis jäi tämän päivän treeneistä, vaikkei me montaa estettä hypättykään.

Eilen tuli myös vuosi täyteen siitä, kun jouduin teholle. Polvi on yhä turpea näin vuoden jälkeenkin, ja tuskin siitä enää tulee laskemaan. Tuntuu, ettei minua oikein otettu tosissaan, kun olin näyttämässä polvea viimeistä kertaa, ja toivoin jotain nesteenpoistolääkettä polven turpeuteen. Mutta kyllä se kumminkin treenaamista on kestänyt, nyt taas paremmin. Välillä, kun treenaa monena peräkkäisenä päivänä, niin polvi paisuu normaalia enemmän ja hieman vihloo.

Hamitti tänään niin paljon, kun en ottanut kameraa mukaan tallille. Tänään olisi ollut ihan täydellinen ilma kuvata kauniita kuvia. Muutamia oli pakko ottaa edes kännykällä, kun niin ihanan usvan ja lumipeitteen teki. Huomenna olisi niin houkuttelevaa lähteä maastoon, jos vaan saan kaverin mukaan. Muuten varmaan jään maneesiin pyörimään. Huomenna olisi myös kilpailulupien joku infotilaisuus, jonne olen myös menossa kuuntelemaan. Olisi tosiaan nyt tarkoitus alkaa enemmänkin kilpailemaan tulevalla kaudella. Josko me päästäisiin Bonan kanssa ensimmäisiin tallin ulkopuolisiin kisoihinkin.

20161230_205117

Oltiin tuossa viikko sitten ihanien tyttöjen kanssa Tampereella hieman shoppailemassa. Kaikkea ihanaa tarttui mukaani, ja kuvasta puuttuu myös uusi viulu, minkä ostin. Olenkin opetellut nyt Harry Potterin Hedwig´s theme -kappaletta. Lisäksi eilen aloin soittamaan Lumiukko -kappaletta. Kävimme myös tyttöjen kanssa syömässä hyvin. Kävimme viikinkiravintola Haraldissa. Auto oli kyllä ihan täynnä ostoksia, eikä paljoa enempää olisikaan mahtunut. Ihan mahtava reissu kyllä oli ja parhaassa seurassa. Hienoa, miten läheisiä ystäviä tuolta tallilta olen löytänyt. <3.

img-20161231-wa0001

Uusi vuosikin vaihtui, ja olimme kivalla porukalla metsässä ratsain. Ensimmäinen kerta, kun näin iso porukka lähti kerralla metsäilemään. Bona oli saikulla, joten vain kävelimme. Loppu iltakin oli todella kiva, ja tuli sitä sitten eksyttyä jopa Punaiseen Kukkoon. En ollutkaan ollut siellä, kuin kerran aiemmin. (Ja siitäkin on jo varmaan yhdeksän vuotta aikaa.)

img_20161229_195039_236

On niin paljon suunnitelmia Bonan suhteen tälle vuodelle. Nyt pitää taas alkaa kehittämään lisää kestävyyttä, ja voisikin mennä tekemään jotain laukkatreeniä maastoon (nyt kun kerrankin on lunta, ja jollei tulisi tilsakelejä). Mäkitreeni olisi erittäin hyvää liikuntaa, ja auttaisi meitä vielä enemmän estevalmennuksissa, kun takapäähän saataisiin enemmän voimaa. Ja metsässä muutenkin treenaaminen on hyvää vaihtelua Bonan mielellekin.

Bonalla on ollut nyt paljon mielenkiintoa temppujen treenaamiseen. Kavion antaminen sujuu jo hyvin, ja Bona osaa myös pyöriä ympäri pyydettäessä. Olenkin tässä miettinyt muitakin kivoja temppuja, mitä voisimme alkaa opettelemaan. Jos on jotain hyviä vinkkejä, niin laittakaa kommentteja. Olemme opetelleet myös peruuttamaan käskystä, leikkimään hippaa ja seuraamaan.

img_20161229_201601_420

Ensi viikolla ollaan suunniteltu kaverin kanssa, että lähdemme yhdessä valokuvailemaan kuutamoa. Taitaa silloin tulla molempien blogiin kuvapostaus illan räpsimisistä. Tarkoitus olisi lähteä Kallon suuntaan ja saatamme poiketa myös Yyterissä kuvaamassa. Pitääkin ladata molemmat akut valmiiksi, ettei käy vanhanaikaisesti. Pitää muutenkin käydä ostamassa lisää muistikortteja, ettei tarvitse joka kuvauksen jälkeen tyhjätä korttia. Muutenkin pitäisi ottaa enemmän kuvia, jos vaikka suurentaisi niitä tauluiksi saakka.

20161229_100730

Huhtikuussa olemmekin sitten lähdössä ystävän kanssa yhdessä Tampereen Hevosmessuille myymään. Teetin ison  mainoksenkin sinne, ja vielä pitäisi teettää flyereitä, ja tehdä paljon erilaisia koruja mukaan. Etenkin jouhista olisi tarkoitus tehdä paljon malleja mukaan. Hotellikin on jo valmiiksi varattuna, ja muutenkin hyvällä mallilla korujen valmistaminen. Olemme esillä E-hallissa, joten kannattaa tulla poikkeamaan.

cropped-4m1a3472-2.jpg