BOHENNA

Blogi elämästä


Jätä kommentti

Sairaslomaa ja liitoa

30.4.2016

Torstaina oli aikainen herätys, kun lähdin jo puoli seitsemältä ajamaan kohti Jyväskylää. Oli sovittu tapaaminen Akin ja Helin kanssa. Kävin ensin Jyväskylän keskustassa hieman ostoksilla. (Ja siinä on kyllä sellainen paikka, ettei tee kyllä mieli ajaa, kun tulin risteykseen, missä oli kolmeen suuntaan ajaminen kielletty.) Uuraisilla oli ihana poiketa, Aki ja Heli olivat aivan ihania ihmisiä. Otin muutaman mainoskuvan tulevaa korusarjaa varten. Luultavasti ensi kuussa olisi sarja julkaisuvaiheessa, kun tilaamani esitteet niistä saapuvat.

Keskiviikon ratsastus jäi tosi lyhyeen, kun Bona alkoi ravissa ontumaan tarhassa saamaansa haavaa jalassa. Nyt Bonalla on ollut muutama vapaapäivä, ja toivon, että jalka paranee hyvin. Kävin apteekistakin ostamassa kaikenmaailman tököttejä siihen. Pintahaavan tosiaan oli oikeaan takajalkaan saanut tarhassa, niin että pieni slaissi oli oikein poissa. Puhdistin sen oikein hyvin, ja desifioin, sekä laitoin hoitavaa ihmesalvaa. Lisäksi sidoin jalan aina yöksi. Myös eilen perjantaina ontuminen jatkui yhä.

Piti hakea myös pesuainetta, niin pääsin pesemään loimen. Kahdessa viikossa Bona kerkesi saamaan uuden loimensa niin kuraiseksi, että se melkein pysyi itsellään pystyssä. Onneksi oli varastossa ihan uusi varaloimi. Tänään me muutimme sisätallin puolelle. Pesin kaikki kipot ja kupit niin perusteellisesti, että oli hetken jopa ihan kiiltävät. Nyt ei tarvitse enää öisin pukea rättiä niskaan, kun sisätallissa on lämpimämpää. (Ja itselle parempi vaihtoehto, sillä nyt ei tarvitse sateessa kantaa kamoja ulos, ja jättää niitä sinne ratsastuksen ajaksi.)

Olen alkanut syöttämään Bonalle nyt Blue Chipiä (Joint + Bone supplementia). Ostin Bonalle myös uutta tammayrttiä kokeeksi. Ainakin hyvin näyttää maistuvan. Tänään siirsin myös kaikki varusteeni sisätallin puolelle. Jotenkin aina vain tuntuu, ettei tilaa ole koskaan tarpeeksi. Ja tänään Bonan juoksutuksessa takajalka ei enää vaivannut. Näytti oikeinkin iloisesti liitävän. Harmi, kun en taaskaan tajunnut ottaa juoksutusta videolle. (Ehkä vielä jonain päivänä…)

Tänään on tallilla 2.-tason estekisat, ja niiden kuvia selasin monta tuntia. Muutama tuhat kuvaa oli taas läpikäytävänä. Tuntui olevan vaikea rata, sillä moni ratsukko tiputti tai hylättiin. Ensimmäisen luokan missasin, sillä olin Puuilossa ostoksilla. Kävin alennuskorista nappaamassa kaulakappaleen ostamaani loimeen. Ja muutamat hevosenkengätkin ostin, sillä olen rakentamassa Leineperin hevosruukki-tapahtumaan itselleni uudet myyntitelineet. (Niistä kuvia myöhemmin, kun saan ne vain valmiiksi.)

Ja nyt kaikille mahtavaa vappua. Satulaan palaan jälleen maanantaina, niin Bona saa huomenna vapaapäivän vielä jalalleen. (Vaikkei se tänään juoksutuksessa ontunutkaan.) Minäkin heittäydyn nyt sohvalle, ja nautin muutaman tunnin vapusta hyvän elokuvan parissa.


Jätä kommentti

Kisahuumaa

25.4.2016

Menin sitten tekemään sellaisen peliliikkeen, että ilmoitin itseni ja Bonan koulukisoihin. Tämä sai lähtönsä sunnuntain koulutunnilta, sillä meillä meni niin hienosti, että aloin elättelemään toiveita myös pienimuotoisesta kisailusta Bonalla. Ja kun minulla lähtee rattaat liikkeelle, niin se on oksat pois. Meninkin heti tänään ostamaan itselleni kisatakin ja Bonalle hieman kisavarusteita. Että nyt, kun kisailmoittautuminenkin on lähetetty, niin nyt vaan opetellaan rataa. Koulukisoihin tosiaan 1.luokkaan ilmoitin meidät, sillä kumpikaan emme ole olleet missään kisoissa aiemmin, niin on hyvä aloittaa ihan pohjalta. (Raviohjelma kuulosti hyvin helpolta.)

Ja Bonankaan reaktiosta kisatilanteessa ei ole minkäänlaista kokemusta, niin on sekin hyvä nähdä, että onko meistä ratsukkona kisailuun vai ei. Sitten olisi haaveissa heinäkuun estekisat, ja sinne onkin tarkoitus ilmoittautua heti, kun luokat selviävät LuSaRiin. Olemme puomiluokkaan menossa kokeilemaan. Mahdollisesti myös 40 cm luokkaan näin aluksi. Meillä kun tosiaan on vasta yksi yhteinen estevalmennus takana, niin ei voi liikoja odotella. Katsotaan sitten ensi vuonna, että onko minussa näkyvää kehitystä tapahtunut estepuolella.

 

Vielä olisi se estesatula hakusessa. Ei vain tunnu löytyvän sovitukseenkaan mitään Bonan selälle sopivaa satulaa. Sitten, kun satula-auto tulee seuraavan kerran tallille, pitää pyytää sovitukseen muutamia. (Olisi minulla kaksi Winteciä myynnissä, jos jotain kiinnostaa ;).) Jotenkin ei minulle eikä Bonalle Wintecit sopineet. Ja nykyinen Prestige Hippos Dressage on niin ihana istua, etten sitä enää synteettiseen vaihtaisikaan.

Tämmöinen lyhyempi kisahuumaa postaus tällä kertaa. Jotenkin on ollut nyt niin älyttömän hyvä fiilis, kun kaikki on sujunut hyvin Bonan kanssa. Eilisellä koulutunnilla tuli oikein leveä virnistys, kun Bonasta löytyi se kouluvaihde, ja väistöt alkoivat muotoutumaan. Lopputunnista intoa oli jopa liikaakin, eikä B millään olisi halunnut lopettaa laukkaamista. Ennen tuntia se jopa painoi päästä kiinni minun olkapäälle ja laittoi silmänsä kiinni. Aivan ihanaa, kun tuollainen iso ja ylväs eläin vain nukahtaa syliin, kun häntä rapsuttelee. Ja se tunne, kun tuntuu, että on saavuttanut luottamuksen. Niistä pienistä hetkistä on aivan mahtavat päivät tallilla tehty.


Jätä kommentti

Semi-suuria-suunnitelmia

23.4.2016

Ihan mahtava päivä takana tallilla. Kävin aamulla vanhalla tallilla tekemässä lupaamani aamutallivuoron. (Huomenna pitäisi myös mennä heiluttamaan aamulla talikkoa.) Sieltä ajoin suoraan Riding Sporttiin katsomaan, että olisiko siellä Bonan selälle sopivaa estesatulaa (no eipä löytynyt, kuten ei myöskään Ratsastusvaruste Nurmesta, kun eilen kävin). Bonalla on hyvinkin hankalan mallinen selkä. RS:ssä oli kyllä mynnissä yksi aivan ihana kisatakki, joka istui vieläpä minulle kauhean hyvin. Olen siis luvannut osallistua seuraaviin 1.tason estekilpailuihin Zilpalla Bonan kanssa (puomiluokkaan aluksi kokeilemaan, että mitä B ajattelee kilpailutilanteesta). Laitoin jopa kilpailulupahakemuksen menemään, sekä Bonan rekisteröinnin Suomeen. Että pikku hiljaa alkaa olla osa asioista järjestyksessä.

Oli muutama päivä sitten ensimmäinen estevalmennus Bonan kanssa, ja ne menivät niin hyvin, että tein itselleni lupauksen kilpailuihin osallistumisesta. Ja eilinen ensimmäinen irtohypytys vielä antoi lisää uskoa. Saimme jopa kehuja irtohypytyksessä Bonan tekniikasta. Minun niin piti kuvata se hypytys, mutta siinä innossa unohtui täysin. (Ja kellokin oli siinä 23 jälkeen illalla, ettei aivotkaan kyllä kunnolla pelittäny enää.) Jari Sneck oli pitämässä hypytystä, olimme ainoa ratsukko paikalla.

Tänään oli Zilpalla estekisat, ja olin taas kärppänä kameran kanssa paikalla, kuvasin ensimmäiset 3 luokkaa, ja siirryin siitä oman hevosen pariin. Menimme ulkokentällä aika perustreenin. Treenin jälkeen vein Bonan takaisin tarhaan, ja siellähän se innostui heti piehtaroimaan. Jotenkin aina kuvatessa minulta lähtee hanskat lapasesta, ja kotiin päästyäni on aina lähemmäs tuhannen kuvaa läpikäytävänä.

4M1A67204M1A67214M1A67234M1A67254M1A67364M1A67404M1A6741

Varasinkin heti kotoa ensi viikoksi taas estetunnin Titalta. Ihan mahtava fiilis on ollut aina tuntien jälkeen, kun asiat palautuvat mieleen ja loksahtavat paikoilleen. Jospa vaikka saisin asennettua uuteen kypärääni taas GoPro:n kiinni, niin voisin jälleen jonkun videopostauksen tehdä.

Tänään illalla tulee jälleen Hyvät Kaupat -ohjelma. Taas innolla jännitän, että esiinnynkö tämän illan jaksossa. Kaiken kaikkiaan oikein hyvä viikko takana ratsastukselisesti. Ensi viikolla olisi tarkoitus jälleen eksyä ihan tuntilaistenkin joukkoon taas. Ja jos maastoonkin taas pääsisi, kun uudet jarrutkin (kuolaimet) saapuivat viimein postin mukana.


Jätä kommentti

Edistystä ja iloa ratsailla sekä arvonta

 

17.4.2016

Viime viikonloppu menikin vauhdilla, kun olin koko viikonlopun Kurikassa kaivertamassa. Muutenkin on nyt kauheesti tullut lisää tilaustöita ja uusia asiakkaita. Olen saanut myös messuille ja markkinoille aikaan paljon uutta mallistoa. Eilen alkoi Hyvät Kaupat -ohjelma, jossa olen itsekin mukana. (En kyllä ole varma, missä niistä jaksoista, mutta kannattaa kaikki katsoa 😉 ) Minut tunnistaa helposti kepeistä, sillä olin kuvausten aikaan juuri päässyt sairaalasta pois. (Itseasiassa vielä edellisenä iltana, kun lupauduin lähettämään lääkäreille terveisiä kuvauksissa.)

Pajalla olen hyvinkin ahkerasti kuvaillut, mutta tallille en ole kerinnyt kameraa ottamaan, sillä kaikki aika on mennyt täysin ratsastamisessa ja varusteiden huollossa. Torstaina minulla oli kokeilussa uusi koulupenkki: Prestige Appaloosa Hippos Dressage (aivan mielettömän ihana istua). Pääsimme myyjänkin kanssa yhteisymmärrykseen perjantaina hinnasta, joten nyt kelpaa taas körötellä.

Bonan kanssa on sujunut niin loistavasti, että varmaan aina hehkun tallilla. Ollaan päästy valmentautumaan sekä tunneille muiden hevosten joukkoon. Ensi viikko hieman jännittää, sillä aloitamme Bonan kanssa estetyöskentelyn. Se on aina niin innoissaan esteistä. Onneksi meillä on hyvä opettaja. ❤

Olimme tiistaina ensimmäistä kertaa muiden mukana tunnilla. Bona työskenteli itsensä hikeen, ja pääsi suihkuun heti tunnin jälkeen. Olimme myös torstaina muiden mukana tunnilla. Se ei ole moksiskaan muista polleista. Myöskään pesupaikalla suihkussa käyminen ei ole enää juttu eikä mikään. Ihan rauhassa seisoo ja odottaa, että tulee puhdasta, ja saan hänet kuivattua. (Tietenkin aina puhtaana on hyvä mennä piehtaroimaan.)

Eilen lauantaina oli Bonalla kesäkengitys. Kovin rauhassa tyttö seisoi paikallaan koko kengityksen ajan. Siinä sitten oli juttua erään tallilaisen kanssa, että voisimme mennä maastoja katsomaan yhdessä ratsain, niinpä sitten lähdimmekin tallitöiden jälkeen. Oli kyllä ihan mielettömän hauskaa, nyt on paikat kipeenä, kun sain pidätellä olan takaa Bonan menohaluja. 😀 …tilasinkin eilen illalla Olympia-kuolaimet, sillä alkoi kolmipalojen kanssa olla hieman jännää paikoittain. Etenkin, kun Bonalla laukan seassa oli paikoittain ilopukkeja. Bonakin teki kovasti töitä, ja sai koko heppa hien pintaan.

Tänään kävimme Jaakon kanssa tallilla, ja kun minä hieman treenasin Bonan kanssa Jaakko auttoi ottamaan kuvia. Bona sai hieman irrotella lihaksiaan eilisen jäljiltä, sillä päästin sen kentälle juoksemaan ja hyppäämään. Kylläpä B taas innostuikin juoksemaan, oli ihana nähdä se niin rentona.

4M1A6193

Päätinkin tänään järjestää myös pienen arvonnan, jossa palkintona ovat nämä minikoristesuitset. Arvonnan suoritan tasan viikon kuluttua eli sunnutaihin 24.4.2016 kello 18 saakka aikaa osallistua. Kysymys kuuluukin, että mistä haluaisit, että tekisin blogipostauksen?


Jätä kommentti

Kotiutunut

8.4.2016

Bona on kyllä kotiutunut ihan mahtavan hyvin uuteen kotiinsa. Maanantaina hän pääsi omaan laumaansa tarhaamaan, ja kaikki sujui oikein hyvin. (Ihanasti oli kaikille laitettu suojat jalkoihin.) Minulla oli maanantaina vielä illalla yksityistunti, ja tällä hetkellä itse treenaan tasapainoni takaisin saamista. Se on kadonnut jonnekin kolmen kuukauden tauon aikana. Kyllä se vielä luontevaksi muuttuu. Ihana tunne siitä, että ratsastus on taas kivaa. Bona meni erittäin hienosti, ja hyvin reippaasti. Siitä kuoriutuu vielä ihan super-polle.

Bona asustaa tällä hetkellä ulkokarsinassa, ja hänellä on seuranaan ruuna seinänaapurina. Kuukauden päästä muutamme sisätallin puolelle, kun sieltä vapautuu karsinapaikka. On kivempi laittaa polle kuntoon sateisina päivinä, eikä tarvitse jättää varusteita pihalle. Sateisina päivinä on kyllä mahtavaa, että pihassa on maneesi, missä voi käydä ratsastamassa.

 

Eilen torstaina kävin juoksuttamassa Bonan. Tai oikeastaan päästin sen aidatulle kentälle vapaasti juoksemaan, ja oi, mikä huima vauhti hänellä olikaan. En ole ikinä nähnyt Bonan juoksevan niin kovaa. Ja kovan treenin jälkeen, kun heppa oli juossut itsensä hikeen, me kävimme pesupaikalla suihkussa. Hienosti tyttö seisoi rauhallisena paikallaan. ❤


2 kommenttia

Hevostelua messuilla

3.4.2016

Eilen oltiin hyvällä porukalla käymässä Tampereella hevoset-messuilla. Oli kyllä oikein mahtava päivä. Lähdimme kolmen hengen seurueessa bussikuljetuksella linja-autoasemalta. Päästyämme perille meitä odotti kaksi hallillista pelkkää hevostelua. Otin kameran esille heti sisälle päästyämme. En tajunnutkaan räpsineeni niin paljon kuvia, lähemmäs tuhannen kuvaa. Tämä aamu onkin mennyt karsiessa kuvia.

Kiersimme ensimmäisen hallin, ja ostoksia kertyikin ystävilleni melkolailla. Itse en juurikaan mitään löytänyt. (Tai johtui kyllä myös siitä, etten juurikaan mitään tarvinnut.) Löysin Bonalle gramaanit, itselleni sukat ja hupparin. Ja siinä ne sitten kaikki minun ostokseni olivatkin. Yksi satula siellä jäi kyllä mietityttämään, se oli todella ihana istua.

4M1A4719

Ensimmäisen hallin jälkeen maha alkoikin jo huomautella nälästä, ja menimmekin hakemaan hieman hiukopalaa. Jonot olivat kyllä melkoiset ja jouduimme odottamaan ruokia melko kauan. Siitä lähdimme kiertämään toista hallia, missä oli huomattavasti vähemmän nähtävää. Siellä oli kyllä myös hevosia, mutta suurin osa karsinoista oli peitetty huovilla, ettei päässyt näkemään mitään.

4M1A5106

Palasimmekin isompaan halliin ja jäimme katsomaan näytöksiä isolle areenalle. Loppu aika menikin kauhean nopeasti, kunnes olikin jo aika palata takaisin bussiin. Oli kyllä ihan mielettömän hauska reissu hyvällä porukalla. (<3)


Jätä kommentti

Takaisin satulaan

1.4.2016 …ja täysin uusi alku Bonan kanssa. Tänään siirsimme Bonan Zilpan tallille. Muutto sujui todella hyvin, ja Bona lastautuikin suht nopeasti. Olin itse jotenkin varautunut paljon vaikeampaan käytökseen. Se onkin vain aivan tavallinen hevonen.

Kun pääsimme Zilpalle, laitoimme Bonan omaan pieneen tarhaan, että pääsee vähän paikkaan sinuiksi. Sillä on tällä hetkellä kuukauden ajan ulkona karsinapaikka, jonka jälkeen se vaihdetaan sisäkarsinaan. Maanantaina se pääsee tarhaamaan laumassa. Bona on aivan, kuin eri hevonen jo nyt, vaikka tänään vasta muutimme.

Minulla oli tänään heti Meerin valmennus. Minua todellakin jännitti, sillä kolme kuukautta oli kerinnyt jo kulua tippumisesta, enkä ollut vielä satulaan noussut (monestakaan eri syystä, jotka sitten vain kasautuivat). Teimme käynnissä harjoitteita Bonan kanssa, ja se ei ole mistään kipeä. Kävimme myös satulan Meerin kanssa läpi, että sopiiko se Bonalle. Katsoimme myös hieman, että miten voin itse tutkia hevosen rangasta, että onko jokin paikka selässä kipeänä.

CAM02269_Hagrid_Vignette_Clean

Olen jotenkin nyt niiiiiiiin fiiliksissä ja hyvällä mielellä. Ensimmäinen päivä uudessa paikasssa, ja me olimme maneesissa tekemässä harjoitteita. Ja tänään sovimme erään todella taitavan tytön kanssa, että hän alkaa ratsastamaan Bonaa läpi. Ensi viikolla katsomme yhdessä viikkokohtaisen suunnitelman Bonan kehittämiseksi. (SE KULKI TÄNÄÄN JOPA HIENOSTI MUODOSSA!!!)

Olin koko päivän ja illankin vielä tallilla. Tein Bonalle iltapuurot, ja pesin varusteet. Jäi jotenkin niin ihana fiilis tästä päivästä. Tämähän on taas kivaa. Bona on aivan tavallinen hevonen. On niin kauhea horkka päällä, että oli pakko lämmittää saunakin.

Mutta huomenna sitten Treelle hevosmessuille hyvässä seurassa. Kameran otan mukaan, sillä tänään kuvaus jotenkin vain unohtui, kun jäin vain nauttimaan hyvänolon tunteesta. Tästä on hyvä jatkaa…