BOHENNA

Blogi elämästä

Tallinnaa ja turhautumista

Jätä kommentti

22.5.2016

On ollut kiireinen viikko takana. Ensin kolme päivää Tallinnassa yhdistetyllä työ-/lomamatkalla, missä aika kului jälleen kerran todella nopeasti. Lähtö oli keskiviikko aamuna kello 05:00 Porin linja-autoasemalta, eikä sillä bussilla päässytkään suoraan terminaalille, vaan oli vaihto Kampissa. Olin niin varautunut siihen, että jälleen saa jättää matkatavarat laivamatkan ajaksi autoon, mutta ei. Ne piti raahata koko reissun mukana, myös takaisin tullessa.

Keskiviikkona koko päivä menikin materiaaleja ostellessa. Päivä ei alkanut hyvin, kun polkupyöräriksataksin kuljettaja totaalisesti huijasi meiltä rahat, kun emme tajunneet kysyä hintaa hotellille. Veri kiehahti aina, kun sellainen loppu matkan aikana suhahti ohitse. Torstaina kävimme Kalamajassa (missä ei ollut yhtään mitään näkemisen arvoista). Takaisin tullessa kävimme vanhassa kaupungissa, ja illalla ihanan tutun kanssa kaffittelemassa myös vanhassa kaupungissa.

Perjantaina olikin paluupäivä. Tallinnassa on aina niin ihana käydä, kaunis kaupunki, jonka sisällä vielä kauniimpi vanha kaupunki. Siellä tulee käytyä ainakin kerran ellei jopa kaksi kertaa vuodessa. Ensi kerralla olisi tarkoitus löytää hyviä ratsastusvarustemyymälöitä.

4M1A0369

Tänään olikin sitten Tiina Tarkkalan kouluvalmennus. Hieman väsyneenä eilisistä ystävän syntymäpäivistä heräsin aamulla tunnollisena seitsemältä ylös, jotta olisin ajoissa tallilla laittamassa B:tä kuntoon. Väsy kyllä painoi kovasti päälle, ja kotiin päästyäni nukahdinkin heti sohvalle.

Valmennuksessa tajusin, että enhän minä osaa edes ratsastaa. Aivan väärä ylävartalon asento alkoi vaivaamaan mieltäni, kun ennen ratsastin etukenossa ja nyt kuulemma liian takakenossa. Ja pohkeenpaikka ei tuntunut löytyvän millään. Hikihän siinä tuli yrittäessä nostaa vasentalaukkaa, kun se pirun pohje ei pysynyt ollenkaan kiinni. Turhautuminen alkoi vaikuttaa hermostumisella Bonaan, kun se ei oikean asennon löytyessä enää ymmärtänyt, mitä siltä oikein enää pyysinkään.

4M1A0489

Monta tuntia meni henkisessä toipumisessa. Oli pakko viedä Bona laitumelle ja vain istua siellä hiljaa katsellen ja kuvaten Bonan touhuja. Mielikin alkoi jo hieman paranemaan, kun pikku tyttö kävi vähän syömisensä välissä haistelemassa minua turvallaan. Ei se kovin pitkälle siitä läheltäni lähtenytkään, vaan pyöri viiden metrin sisällä minusta.

4M1A0464

Huomenna on taas uusi päivä, jospa olisin saanut siihen mennessä kasattua itseni. Huomenna annetaankin hevosille matolääkkeet. Keskiviikkona hepat pääsevät virallisesti koko päiväisesti laitumelle. Harmi vain, kun oma laidunpaikkani on niin kaukana tallista, että kävellen tulee menemään aikaa. Luultavimmin pitää ratsastaa sinne ilman satulaa. Olisin kyllä toivonut laidunpaikkaa lähempää tallia.

4M1A0278

Ostin tytölle kokeeksi myös uutta hyönteiskarkotetta Puuilosta. Ainakin tänään näytti olevan hieman vähemmät ötököitä pörräämässä B:n kipussa, eli kyllä siitä jotain hyötyä oli. Bona pääsi tänään kokovartalo pesulle valmennuksen jälkeen. Tuli siinä samalla kastetua itsenikin, mutta se ei haitannut, kun oli niin ihanan lämmin ilma (vaikka olinkin hupparin ja liivin kanssa liikenteessä).

4M1A0401

Minulla on nyt ollut jälleen uusi linssi Rajalasta kokeilussa. Luultavasti vaihdan oman Canonin kiinteän 135:seni tähän 70-200 linssiin. Harmi vain, kun ei ole vakaajaa. Kun sama tulee joskus vakaajalla käytettynä myyntiin, niin luultavimmin vaihdan lasini taas siihen. Siihen saakka tällä pitää pärjätä. Samalla kiinnostaisi ostaan myös kokeilussa ollut telejatke. Iso ero on kyllä kahdella Canonin lasilla. Vakaajalla olevalla 70-200:lla kuvat olivat erittäin tarkkoja verrattuna tähän vakaajattomaan, mikä nyt on testissä. Voidaan käsivaralta kuvattaessa puhua, että ero on kuin yöllä ja päivällä. Loppu ilta tallilla menikin kuvaillessa, ja Bonan seurasta nauttiessa. Kyllä mun tyttö vaan on ihana, ja antaa anteeksi ratsastajansa virheet.

Kirjoittaja: bohenna

32-vuotias kultaseppä Porista

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s