BOHENNA

Blogi elämästä

Vapaata ja valmennusta

Jätä kommentti

5.6.2016

Eilen olikin taas kouluvalmennus, tällä kertaa Rosali Kivitie pitämänä. Bona tuntui olevan todella laiskalla päällä ensimmäisen puoli tuntia. Ei oikein reagoinut mihinkään apuihin, vaan sai tehdä tosissaan töitä liikkeen eteen. (Raippakin tuntui enemmän kutitusvälineeltä, kun ei siihenkään reagoinut.) Loppu tunnista B alkoikin sitten vertymään, ja ratsastuskin tuntui helpommalta. Olin uudella estesatulallani kouluvalmennuksessa, se tuntui aivan tajuttoman hyvältä. Etenkin laukassa istuminen tuntuu oikein pitävältä, enkä heilunut edestakaisin penkissä.

4M1A0369 (2)

Pidän Bonalle nyt muutaman vapaapäivän, niin saa hieman palautua lähipäivien treenailusta. Mietin taas tauon jälkeen, jos ottaisi yksityisen estetunnin Bonan kanssa. En olekaan aikoihin hypännyt esteitä. Ja nyt, kun on ihan täydellinen estesatulakin, niin voisi jälleen mennä kokeilemaan, jos vaikka tasapainokin parantuisi sitä kautta.

Huomenna taas pajalle katsomaan, että voinko pitää ovia auki vai en. Menen töiden jälkeen tallille kuvaamaan Bonaa laitumelle, jos vaikka pääsisin kikkailemaan uudella linssilläni. Otan varmuuden vuoksi mukaan myös harmaasuotimet, jos sattuisin menemään samalla kuvaamaan myös jonnekin purolle. Kovin kivaa on ollut taas valokuvata, kun olen lukenut vinkkejä kuvaamiseen Kamera-lehdestä.

4M1A9027 (2)

Pidin tänään tosiaan vapaapäivän, ja olikin aikaa lähteä kokeilemaan kuvankäsittelyä. Muutaman kuvan sainkin muokattua, mietin niistä jopa korttien teettämistä, mutta katsoo nyt, että innostunko teettämään. Olisi kiva pieni lisä ensi viikonlopun Hevos Ruukki -tapahtumaan.

4M1A9982 (2)

Pääkin on kipuillut koko päivän, mikä johtuu luultavimmin vain epätietoisuudesta pajan suhteen. Jospa huomenna tulisi jotain selvyyttä asiaan, ja pääsisimme avaamaan jälleen pajanovet asiakkaille. Vai pitääkö minun buukata kuvauksista kalenteri täyteen, mikäli pajalla ei pääse mitään myymään. Ensi viikolla olisi muutenkin tarkoitus mennä ystävän kanssa kukkia kuvaamaan. Ja perjantaina yhtä projektia varten kuvaamaan ympäri Satakuntaa. Tulossa on viiden korun sarja Satakunnasta.

4M1A0179 (2)

Kirjoittaja: bohenna

32-vuotias kultaseppä Porista

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s