16.7.2016
Onkin ollut erittäin kiireinen viikko. Paljon on tullut taas uutta opittua ratsastuksen saralla. Minulla oli tällä viikolla muutamankin eri valmentajan tunteja. Meeri Simula valmensi lännenratsastusta, mikä oli kyllä ihan mahtavaa. Innostuin siitä niin paljon, että lähdin heti metsästämään netin syövereistä Bonalle istuvaa satulaa (Big Horn 250). Lisäksi minulla oli kouluvalmennus, jonka piti tällä kertaa Rosali Kivitie. Olimme kuulemma kehittyneet paljon viime kerrasta. Tuntui oikein hienolta, että olemme edenneet.
Lisäksi minulla oli Titan pitämä estevalmennus, jossa pääsin tutustumaan lähemmin ulkokentän hiekkapohjaan. Tuli siinä kokeiltua ”Tyttö, sinä olet meritähti” -asentoa ilmalennossa. Muuten meni oikeinkin hyvin, Bona oli hieman liiankin innokkaana, etenkin aina esteen jälkeen. Onkin siis huomenna vietävä kakkua tallille. Melkein tekisi mieli ostaa Daim-kakkua, jos lähikaupasta sitä vaan sattuu löytymään. Parasta olisi tuore käpykakku, mutta sitä en kyllä tähän hätään pysty saamaan.
Minulla on ensi viikon lauantaina Bonalle varattu hieronta-aika Jessica Jokiselta. Harmi vain, kun silloin viikonloppuna olisi ollut myös Antti Jurvasen valmennus, johon kerkesin ilmoittautumaan, mutta peruinkin sen, kun hieronnan jälkeen on pidettävä muutama vapaapäivä. Menen kyllä kameran kanssa paikalle, kun en ole aiemmin hänen valmennuksissaan ollut. Olen vain kuullut pelkkää hyvää hänen valmennuksistaan.
Tänään minulla olisi ollut Jari Sneckin estevalmennus, mutta Bonalta oli yöllä laitumella irronnut vasen etukenkä (ja lisäksi oikea takakenkä on hieman vääntynyt.) Minä teinkin vain ruoat tallilla, ja jäin ottamaan Jarin valmennuksesta kuvia. Laitoin jo toissappäivänä viestiä kengittäjälle vääntyneestä takakengästä, ja nyt tyttö oli riekkunut vielä etukenkänsäkin irti.
Sain tänään myös valmiiksi korukilpailuun sormuksen. Otinkin kameran mukaan pajalle, sillä oli muutamia uusia koruja kuvaamatta. Kävin myös ostamassa Power-myymälästä uuden puhelimen, sillä vanhan kamera oli jo niin naarmuuntunut, että kuva alkoivat olla todella epätarkkoja. Päädyinkin Samsungiin taas, sillä siinä oli iso näyttö ja laadukas kamera.
Eilen oli Bonalla vapaapäivä, sillä minä olin ystäväni kanssa viettämässä laatuaikaa Pori Jazzeilla. Meidän illan menomestamme oli Hole In One -club eli Holari. Siellä oli kyllä hyvä meno, ja vain parasta musiikkia, josta vastasi DJ Voltex. Harmi, kun vettä satoi koko illan, niin melkein kaikki myyjät olivat sulkeneet todella aikaisin kojunsa. Mukaan ei siis tarttunut mitään ostoksia. Olinkin vasta kolmen hujakoilla kotona, ja aamulla teki todella tiukkaa päästä ylös ja töihin. Tänään kaikki aika meni sormuksen parissa, niin jouduin ottamaan töitä myös hieman kotiin.
Huomenna oli tarkoitus mennä estetunnille ystävän kanssa, mutta se peruuntui. Olen koko päivän yrittänyt saada Bonalle kengittäjää. Mikäli en sitä huomiseksi saa, niin Bonan vapaapäivät jatkuvat. Tuntuu todella oudolta olla jo kaksi päivää poissa satulasta. Olisi niin ihanaa päästä taas maastoon hieman tuulettumaan. Jospa joku päivä asentaisin taas GoProni kiinni kypärään, ja saisin hieman videota kuvattua. Tulossa on tosiaan ennen syksyä yllätysvideo, mutta siitä en kerro vielä enempää.