BOHENNA

Blogi elämästä

Tuotekuvausta ja hyvää treeniä

Jätä kommentti

27.8.2016

Tänään oli Jari Sneckin valmennus, ja esteitä tosiaan hyppäsimme. Olin tallilla hyvissa ajoin, ja kerkesin siivoomaan Bonan tavaroita, ja ruokia. Kävin aamulla ostamassa myös säkillisen Greenlineä Puuilosta. Tällä kertaa mukaan tarttui myös letityskuminauhoja sekä uudet ratsastusssukat. Olen niin paljon kuluttanut sukkia nyt lähiaikoina, että pitänee tilata titaanista tai vastaavasta valmistetut seuraavaksi.

Treeni meni oikein hyvin, Bonan kanssa hyppäsimme tähän saakka suurimmat esteemme. Olin erittäin ylpeä taas tytöstä. Hän sai kiitokseksi pari omenaa, kun pääsimme sisälle talliin. Olin myös suunnitellut tuotekuvaukset tallilla täksi päiväksi. Muutamia kuvia sainkin aikaiseksi. Avustajanani toimi Inka, ja toisissa kuvauksissa myös hänen uusi ihana poninsa.

Oli hauskaa kyllä taas kuvata muutaman viikon tauon jälkeen. Piti laittaa kameranakkukin lataukseen, sillä olemme huomenna menossa ystäväni kanssa Ypäjälle Barokkihevospäiville. Pitää muistaa myös tyhjentää muistitikulta kuvat koneelle. Tulossa on myös lisää tuotekuvia, näitä kahta Bona tosiaan käyttää, ja onkin ollut erittäin loistava valinta omalle hevoselleni. Vertyy paljon nopeammin näiden ansiosta, sekä karva kiiltää loistavasti.

Huomisesta päivästä teen varmaankin oman postauksen, ja se taitaakin olla hyvin kuvapainotteinen. Siellä on myös oma lempirotuni Friisiläinen edustettuna. Veikkaanpa, että tulee taas otettua koko muistikortillinen kuvia. Varmasti on hieno päivä luvassa mitä parhaimmassa seurassa.

Näihin kuviin ja onnellisiin tunnelmiin päätän tämän lyhyen postauksen, palaan koneen ääreen jälleen huomenna.

Kirjoittaja: bohenna

32-vuotias kultaseppä Porista

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s