BOHENNA

Blogi elämästä

Ratsastus on IHAHAHANAAAA

Jätä kommentti

4.9.2016

Syksy on saapunut yllättävän nopeasti. Viikko on kulunut kuin siivillä. Uusia yhteistyökuvioita töiden puolesta, ja kaikkea uutta ja ihanaa ratsastuksen saralla. Ja viimeinkin tuli varmuus siitä, että paja muuttaa vielä paremmalle paikalle, mitä nyt tällä hetkellä. Ensi viikolla alkaa remontti uudessa pajassa, ja sen olisi tarkoitus olla valmiina lokakuussa. Tulevaisuudessa Korusuunnittelu Henna K:n tulee löytämään kävelykadulta (Yrjönkatu 11). Nyt pitääkin alkaa tilaamaan uusia esitteitä ja käyntikortteja valmiiksi, sillä vanhat eivät enää muuton jälkeen käy.

20160901_135640

Torstai olikin kevyempää treeniä ilman satulaa, sillä yritän muutaman tunnin viikossa parantaa omaa tasapainoani (kun lupasin valkulle 😉 ). Kevyen ravailun ja laukkailun jälkeen menimme talliystäväni kanssa kävelemään pienen tiepätkän.  Tarkoitus olisi taas lähteä maastoilemaan, nyt kun hirvikärpäsetkin alkavat vähenemään.

Perjantai menikin pajalla pääosin koruja kuvatessa. Uusia jouhikoruja on tullut taas tehtyä, ja niitä olisi ensiviikolla tarkoitus saada jälleenmyyjille saakka. Lisäksi uutena yhteistyökuviona olisi korumuotoilijoiden verkkokauppa Lutunen. Sinne myös kuvasin koruja, ja pitäisi saada ne vielä lähetettyä tietoineen verkkokauppaa varten.

Perjantaina olin myös kouluratsastusvalmennuksessa, ja kävimme valmentajan kanssa läpi tulevaa kouluratsastusohjelmaa, kun osallistun heC-luokkaan. Valmennus sujui oikein hyvin, ja mielestäni Bona on ollut aivan valtavan ihana ja yhteistyöhaluinen. Uskoisin, että monipuolinen harrastaminen on Bonankin mieleen, ettei se pääse tylsistymään.

Perjantai ilta meni tallilla pakkaillessa kaikkia tavaroita valmiiksi lauantain kensttäratsastusvalmennusta varten. En ollutkaan aiemmin ollut Niinisalossa. Kaiken pakkaamisen jälkeen ajoin vielä Reposaareen jahtaamaan parit pokemonit. Hieman on kyllä tämä peli koukuttanut. Muutamaan kertaan olen lähtenyt lenkillekin tämän pelin takia. Ei kai se liikunta koskaan ole pahasta.

IMG_2016-09-01-21323462

Ja tässä todisteita siitä, että harjoittelen oikeasti sitä tasapainoakin:

Olimme tosiaan eilen ihanalla porukalla Niinisalossa kenttäestevalmennuksessa. Ei olekkaan aikoihin ollut niin ihahahahanaaaa. Olin täysin myyty maastoesteille, ja Bonastakin huomasi, että sillä tosiaan oli kivaa. Eilinen oli Bonalle muutenkin hyvin erilainen päivä, sillä oli elämänsä ensimmäistä kertaa kuljetussuojat jalassa. Menimme ensimmäistä kertaa yhdessä vieraaseen paikkaan ratsastamaan, ja ensimmäistä kertaa maastoesteille. Rekkaanlastaamisesta puhumattakaan, joka sujui kyllä tytöltä oikein hienosti, ja takaisintullessa vieläkin paremmin.

Niinisalo

Olimme Niinisalossa jo 11 maissa, ja meillä olikin tunti aikaa laittaa hevoset kuntoon ja käydä kävellen verryttelemässä hevoset. Bona oli todella järkevä uudessä ja vieraassa paikassa. Ei hötkyillyt eikä kyttäillyt, vaan reippaasti eteni pyydettäessä ja seisoi paikallaan, kun oli aika odottaa.

Niinisalo2

Ihan ensimmäiset esteet hieman jännittivät, sillä en itse ole ikinä ennen hypännyt maastossa. Sitten alkoikin kauhea hinku seuraavalle esteelle. Oli ihan mieletön fiilis, enkä ole varmaan koskaan nauranut niin paljon, mitä eilen. Otin mukaan tietenkin GoProni, ja oli ihan mieluisa yllätys, että se toimi yhä, kun en ollut sitä tammikuun tippumisen jälkeen testannut. Ainoa, mitä en saanut toimimaan, oli ranteeseen kiinnitettävä kaukolaukaisin.

Niinisalo3

Oli luvattu sadetta koko päiväksi, lähtiessämme hieman tihkutti, mutta paikanpäällä aurinko paistoi ja oli ihana tuuleton ja lämmin sää. Vasta, kun saimme hevoset lastattua, ja lähdimme takaisin, alkoi satamaan vettä. Saimme kyllä kaiken irti säästä ja maastoista.

Niinisalo4

Meillä oli kyllä aivan ihana ja tiivis porukka mukana. Olemmekin jo miettineet lokakuulle seuraavaa päivää, jolloin lähtisimme uudelleen Niinisaloon. Me olemme Bonan kanssa niin mukana. En ole ikinä nauttinut ratsastuksesta niin paljon, kuin eilen. Se fiilis on ihan mahtava, kun hevonen ylittää omat odotukset, ja käyttäytyy kuin vanha tekijä. Aurinko paistaa, ja ratsastat vedessä, ja laukkaat kohti mäenhuippua hiekan lentäessä kavioista. Ihana nähdä Bona niin innoissaan, ja itsevarmana.

Niinisalo5

Tässä vielä nopea video eiliseltä:

Kirjoittaja: bohenna

32-vuotias kultaseppä Porista

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s