18.9.2016
Eilen olikin Zilpalla jälleen koulukisat. Tuntui, että olisi mennyt paremmin, kuin viimeksi, mutta tuomarit olivat eri mieltä. Bona oli verkassa ihan mahtavan tuntuinen, mutta sama tunne ei jatkunut enää kouluaitojen sisäpuolella. Ratsastin tiet hyvin tarkasti, mutta se ei riittänyt. Pitää jatkossa vaan valmentautua entistä kovemmin. Siirtymisissä oli muutamassa kohtaa pientä heittoa. Kun katsoin omaa rataa videolta, niin huomasin niin paljon korjattavaa, että alkoi turhautuminen iskeä. Onneksi minulla on tukena ihan mahtava valmentaja ja ystävä, joka ei (ainakaan vielä) käske heittää kirvestä kaivoon.
Tänään oli Tarkkalan kouluvalmennus, mutta siellä oli jälleen tunne, etten minä mitään ratsastaa osaa. Pitäisi varmaan vaan ostaa keppihevonen tai siirtyä vallan vaan esteisiin. Onneksi ensi viikolla pääsee taas jälleen esteiden makuun. Ja ensi kuussa kutsuu jälleen Niinisalon maastoesteet.
(Kuvat: Inka)
Bona oli oikein nättinä kisoissa, tässä meitä auttoi ihana Inka. Olimme tallilla aamulla jo puoli yhdeksän maissa, ja minun rata alkoi puoli kahdentoista maissa. Oli hyvää aikaa laittaa polle kuosiin, ja verkata Bona rauhassa. Bona oli taas timmiytynyt, joten piti ennen kisoja metsästää 10 cm lyhyempi satulavyö, onneksi Inkalla oli Binksin vanha lainata (myydä). Ja tuli kiireellinen kuolainten vaihto, kun olympioilla ei saa koulukisoihin osallistua. Onneksi länkkäsuitsista löytyi perus kolmipalat.
Huomenna tuleekin sitten taas lisää vuosia mittariin. Haen töiden jälkeen tilaamani voileipäkakun sekä kinuskijuustokakun Petra´s Cafesta. Huomenna Bonakin saa siis vapaapäivän. Pitääkin muistaa varata ensi viikon valmennukset. Viikonloppuna olisi tarkoitus olla Antti Jurvasen valmennus. Odotan sitä innolla, sillä en ole ikinä hänen valmennuksissaan ollut. Tarkoitus olisi ottaa Bonalle myös ratsutus toisena päivänä, ja saankin siitä varmasti kuvattua hyvää videoa. Mutta ennen valmennusta olisi hyvä päästä hyppäämään pitkän kouluputken jälkeen. Bonakin varmasti odottaa esteitä jo innolla.