26.9.2016
Olipas taas viikonloppu. Tuli kunnon mahatauti viikonlopun aikana, ja jouduin olemaan kipeänä opettamassa, ja siellä nousi vielä kuumekin. Lauantaina ja sunnuntain välisen yön valvoin lähes kokonaan, ja nyt on todella heikko olo, kun maha on täysin tyhjä lauantain pöntön kanssa keskustelun jälkeen. En siis päässyt Antti Jurvasen valmennukseen, muutaman kuvan kävin ottamassa lauantain valmennuksesta. Bonakin nyt saikulla jalkansa vuoksi niin en olisi sillä voinut osallistuakaan. Onneksi sain tallilta tilalleni korvaajan, niin ei tarvinnut maksaa tyhjästä. Harmittaa todella, kun perjantain syntymäpäiväjuhlanikin peruuntuivat, kun Jaakko oli sairaana kotona, ja siitä se muhunkin sitten tarttui.
Ei ole mitään tietoa, mikä Bonan jalkaa vaivaa, ja olenkin viemässä sitä nyt tulevana perjantaina Tampereen klinikalle kuvauksiin, se myös raspataan ja rokotetaan samalla. (Ja viimeinkin löysin Bonan rokotekortinkin.) Porin klinikalle olisi saanut vasta melkein kuukauden päähän kuvausajan. Nyt jo on kauheat poltteet päästä takaisin selkään, ja tuntuu, että siitä on jo ikuisuus, kun olen viimeksi ratsastanut. Niin harmittaa, kun meidän Niinisalon maastoesteetkin peruuntuvat tämän takia. Olin niin odottanut, että pääsen taas nauttimaan ihanista maisemista, ja hyvästä seurasta.
Huomenna kyllä menen töihin, vaikka kuinka heikottaisi. Pitää saada muutama kiireellinen tilaustyö valmiiksi ennen muuttoa, sillä uudet pajatilat saattavat olla jo aiemmin valmiina, kuin olimme suunnitelleet. (Tai ainakin toivon niin.) Torstaina lähden hakemaan Ikeasta lisää vitriinejä sekä muuttolaatikoita. Kauhea pakkaaminen alkaakin pian, ja silloin ei pysty kyllä tekemään ollenkaan töitä.
Tein torstaina pajalla lisää kokeiluita: silloin syntyi uusi jouhikoru sekä kirjanmerkki. Tarkoitus olisi tehdä korvakorutkin tuohon jouhikorun kanssa samaan sarjaan.
Toivottavasti hevonen ja minä ollaan seuraavalla kerralla molemmat terveinä, kun Antti saapuu Poriin valmentamaan. Oli mielenkiintoista seurata, miten eri tyylistä hänen opettamisensa oli. Vielä, kun pääsisi itse kokeilemaan ratoja hevosen selästä. Oli tarkoitus tosiaan olla valmennus sekä ratsutus Bonalle, mutta molemmat peruuntuivat. Olin vielä menossa ratsastuskoulun PONILLA sunnuntain valmennukseen, mutta sairastuin. Olisi sekin ollut näky. Olisi pitänyt pukeutua vaaleanpunaiseen ja laittaa letit päähän, niin olisin ollut kunnon ponityttö. (Ja pelännyt koko ajan, että poni lahoaa alleni.)
Jos Bonalla on pitkäkin sairasloma tulossa, niin pitänee varmaan mennä ratsikoulun hevosilla hieman tunneille. Alkaa turhauttamaan tämä kaksijalkaisena oleminen. Mutta niin toivon, että jalassa ei ole mitään vakavaa, sillä se alkoi sänkkärilaukkaamisen jälkeen olemaan epäpuhdas, etenkin aamuisin. Voisi olla vaikka jokin venähdys. Mutta se selviää perjantaina kuvauksissa.