7.1.2017
Bonalla on viimein viikon saikku ohi, kun eläinlääkäri kävi piikittämässä molemmat takapolvet tuossa puolitoista viikkoa sitten. Oli niin sanotusti ennaltaehkäisevää hoitoa, ja nyt tyttö taas liikkuu iloisesti. Meillä oli eilen kouluvalmennus, ja tuntui liikkuvan taas aiempaa paremmin. Teimme vastalaukka -harjoitteita maneesin seinää pitkin, ja ravipuomeja.
Tänään meillä taas oli Jari Sneckin estevalmennus, ja otimme vain hyvin kevyen valmennuksen näin saikun jälkeen. Olin todella ylpeä tytöstä, kun Bona hyppäsi hienosti. Kolmen esteen sarja meni hienommin, kuin ikinä aiemmin. Tuntui, että Bona keskittyi normaalia enemmän. Mahtavaa, kun itsekin olen huomannut kuinka Bona onkin kehittynyt paljon pienessä ajassa.Saman on myös huomannut valmentajat. Mahtava fiilis jäi tämän päivän treeneistä, vaikkei me montaa estettä hypättykään.
Eilen tuli myös vuosi täyteen siitä, kun jouduin teholle. Polvi on yhä turpea näin vuoden jälkeenkin, ja tuskin siitä enää tulee laskemaan. Tuntuu, ettei minua oikein otettu tosissaan, kun olin näyttämässä polvea viimeistä kertaa, ja toivoin jotain nesteenpoistolääkettä polven turpeuteen. Mutta kyllä se kumminkin treenaamista on kestänyt, nyt taas paremmin. Välillä, kun treenaa monena peräkkäisenä päivänä, niin polvi paisuu normaalia enemmän ja hieman vihloo.
Hamitti tänään niin paljon, kun en ottanut kameraa mukaan tallille. Tänään olisi ollut ihan täydellinen ilma kuvata kauniita kuvia. Muutamia oli pakko ottaa edes kännykällä, kun niin ihanan usvan ja lumipeitteen teki. Huomenna olisi niin houkuttelevaa lähteä maastoon, jos vaan saan kaverin mukaan. Muuten varmaan jään maneesiin pyörimään. Huomenna olisi myös kilpailulupien joku infotilaisuus, jonne olen myös menossa kuuntelemaan. Olisi tosiaan nyt tarkoitus alkaa enemmänkin kilpailemaan tulevalla kaudella. Josko me päästäisiin Bonan kanssa ensimmäisiin tallin ulkopuolisiin kisoihinkin.
Oltiin tuossa viikko sitten ihanien tyttöjen kanssa Tampereella hieman shoppailemassa. Kaikkea ihanaa tarttui mukaani, ja kuvasta puuttuu myös uusi viulu, minkä ostin. Olenkin opetellut nyt Harry Potterin Hedwig´s theme -kappaletta. Lisäksi eilen aloin soittamaan Lumiukko -kappaletta. Kävimme myös tyttöjen kanssa syömässä hyvin. Kävimme viikinkiravintola Haraldissa. Auto oli kyllä ihan täynnä ostoksia, eikä paljoa enempää olisikaan mahtunut. Ihan mahtava reissu kyllä oli ja parhaassa seurassa. Hienoa, miten läheisiä ystäviä tuolta tallilta olen löytänyt. <3.
Uusi vuosikin vaihtui, ja olimme kivalla porukalla metsässä ratsain. Ensimmäinen kerta, kun näin iso porukka lähti kerralla metsäilemään. Bona oli saikulla, joten vain kävelimme. Loppu iltakin oli todella kiva, ja tuli sitä sitten eksyttyä jopa Punaiseen Kukkoon. En ollutkaan ollut siellä, kuin kerran aiemmin. (Ja siitäkin on jo varmaan yhdeksän vuotta aikaa.)
On niin paljon suunnitelmia Bonan suhteen tälle vuodelle. Nyt pitää taas alkaa kehittämään lisää kestävyyttä, ja voisikin mennä tekemään jotain laukkatreeniä maastoon (nyt kun kerrankin on lunta, ja jollei tulisi tilsakelejä). Mäkitreeni olisi erittäin hyvää liikuntaa, ja auttaisi meitä vielä enemmän estevalmennuksissa, kun takapäähän saataisiin enemmän voimaa. Ja metsässä muutenkin treenaaminen on hyvää vaihtelua Bonan mielellekin.
Bonalla on ollut nyt paljon mielenkiintoa temppujen treenaamiseen. Kavion antaminen sujuu jo hyvin, ja Bona osaa myös pyöriä ympäri pyydettäessä. Olenkin tässä miettinyt muitakin kivoja temppuja, mitä voisimme alkaa opettelemaan. Jos on jotain hyviä vinkkejä, niin laittakaa kommentteja. Olemme opetelleet myös peruuttamaan käskystä, leikkimään hippaa ja seuraamaan.
Ensi viikolla ollaan suunniteltu kaverin kanssa, että lähdemme yhdessä valokuvailemaan kuutamoa. Taitaa silloin tulla molempien blogiin kuvapostaus illan räpsimisistä. Tarkoitus olisi lähteä Kallon suuntaan ja saatamme poiketa myös Yyterissä kuvaamassa. Pitääkin ladata molemmat akut valmiiksi, ettei käy vanhanaikaisesti. Pitää muutenkin käydä ostamassa lisää muistikortteja, ettei tarvitse joka kuvauksen jälkeen tyhjätä korttia. Muutenkin pitäisi ottaa enemmän kuvia, jos vaikka suurentaisi niitä tauluiksi saakka.
Huhtikuussa olemmekin sitten lähdössä ystävän kanssa yhdessä Tampereen Hevosmessuille myymään. Teetin ison mainoksenkin sinne, ja vielä pitäisi teettää flyereitä, ja tehdä paljon erilaisia koruja mukaan. Etenkin jouhista olisi tarkoitus tehdä paljon malleja mukaan. Hotellikin on jo valmiiksi varattuna, ja muutenkin hyvällä mallilla korujen valmistaminen. Olemme esillä E-hallissa, joten kannattaa tulla poikkeamaan.