BOHENNA

Blogi elämästä

Mietteitä menneistä

Jätä kommentti

16.2.2017

Tänään olin Tampereella shoppailemassa. Olin vapaapäiväni ansainnut, sillä sain erittäin suuritöisen sormuksen valmiiksi. Siellä tulikin poikettua Ylöjärvelle, ja sieltä tarttuikin Hööksistä ja Horzesta Bonalle tuliaisia. Ostinkin uuden rintaremmimartingaalin, se kun sattui olemaan erittäin hyvässä alennuksessa. Meinasin ensin ostaa eri merkkisen, joka sekin oli alennuksessa. Mutta pakko sanoa, että ulkonäkö ratkaisi. Ja otin laadukkaamman. Bona sai myös uuden nahkaisen riimun, sillä vanhasta on soljet jo hieman ruostuneet. Itselleni löysin ihanan värisen kisapaidan, sekä kannuksiin vararemmit, jos toiset sattuvat katkeamaan. (Olen niitä meinaan aika huolella kiskonut isojen kenkienkin päälle.)

Tänään suoritin myös kilpailuni arvonnan, kiitos kaikille osallistumisesta. Oli ihana lukea teidän muistojanne mieleenpainuneista hevostapahtumista. Arpaonni suosi Sallia, ja ilmoitinkin hänelle jo voitosta sähköpostitse. (Hän olikin nopea vastaamaan, ja huomenna lähtee paketti postissa.)

Sain tänään tiedon Simo-simulaattorin aikatauluista, ja olenkin maaliskuun alussa perjantaina ensimmäinen osallistuja. Odotan sitä todella mielenkiinnolla. Otankin kamerani sinne mukaan, ja teen siitä erillisen blogipostauksen. Kuten myös tiimistä, johon minua pyydettiin. Odotan innolla, että saan tiimitakin logoilla, ja pääsen kilpailemaan uuden tiimin alla. Tästäkin tulossa vaikka tiimin esittelypostaus. Ja vieläkin joudutte jännittämään uuden yhteistyökumppanin postausta, sillä se on tulossa myös lähiaikoina. Lisäksi lauantaina on Talent, niin voisin tehdä postauksen myös Talent-päivästäni.

Mutta tänään postaankin aiheesta, jota minulta toivottiin vajaa viikko sitten. Kerron teille minun ja Bonan alkuajoista, jolloin kaikki oli uutta ja vaikeutuvaa. Haluan kertoa, miten olin jo luovuttamassa rakkaan tammani suhteen. Se olisi ollut elämäni suurin virhe.

4M1A0917.JPG

Eli Bona tuli minulle Paraisilta noin puolitoista vuotta sitten syksyllä yksityistallille. Olin ihan onnesta soikeana, kun hevosrekka kaartui tallin pihaan. Olin kerinnyt kuluttamaan kävelemällä maahan jo uran odottaessani. Ensimmäinen hevoseni, ja paljon odotuksia. Bona tuntui sopeutuvan hyvin, mutta vaikeudet alkoivat pikku hiljaa. Bona ei pian suostunut seisomaan enää pesupaikalla kytkettynä riimunaruihin. Aloinkin pitämään sitä vapaana pesupaikalla, kun minua neuvottiin niin. Varoitettiin, että sille saattaa tulla vetopaniikki. Varusteiden laittaminen ei ollut helppoa, sillä Bona hyöri paikallaan hullun lailla orin huutaessa oven takana.

Bona oli aina todella rauhaton pesupaikalla. Olinkin aina todella helpottunut, kun sain varusteet päälle. Olisin halunnut laittaa bonan karsinassa kuntoon. Se ei kuulemma ollut hyvä idea. Bona oli metsässä ihanan reipas ja rohkea. Kun tulimme kentälle, se oli kuin kärpänen olisi tarttunut kärpäspaperiin. Kentän vieressä oli kaksi kaveria hirnumassa. Bonan kuntokin oli aluksi ihan nollissa, se ei jaksanut juosta montaa kierrosta kenttää ympäri. Mutta kentällä työskentely ei vaan kiinnostanut. Aloimmekin tutkimaan, onko siinä jotain vikaa. Se oli myös koko ajan kiimassa. (Viereisessä tarhassa oli siis tosiaan ori.) Kulutin rahojani, kun tutkimme, miksi Bona on jatkuvassa kiimassa. Ostin kaiken maailman tammayrttejä, kävin varmaan kaikki mahdolliset läpi. Silti kiimailu vain jatkui ja jatkui. Bona myös ultrattiin, mutta sekään ei selittänyt jatkuvaa kiimaa. (Ori siis yhä viereisessä tarhassa.)

4m1a0914

Kun sain vähän rakennettua Bonalle kuntoa, niin päädyinkin teholle. Eli kaikki tekemämme työ oli, kuin hukkaan heitettyä aikaa. Bona seisoi lähes neljä kuukautta. Tippumisen jälkeen Bona alkoi käydä agressiiviseksi. Se hyppäsi usein takajaloilleen seisomaan pesupaikalla, missä se oli kytkemättömänä. Minua auttaneet ihmiset eivät enää saaneet varusteltua Bonaa. Aloin olemaan aika neuvoton, kun minulle uskoteltiin, että hevoseni oli vaarallinen. Sitä ei kukaan edes ostaisi, ja siitä saisi parhaimman rahan teurasautosta. En halunnut uskoa, sillä tiesin miten kultainen sydän tammallani sisimmässään on. Otinkin yhteyttä myyjään, ja kyselin jopa kaupan purkamista. Hän antoi minulle hyviä neuvoja, ja päädyinkin vielä jatkamaan Bonan kanssa.

Lopulta otin yhteyttä hankalien hevosten asiantuntijaan, Meeri Simulaan. Hän tuli paikalle, ja tunnin sijasta olimmekin käsitelleet Bonaa lähes kaksi ja puoli tuntia. Hän ei katsonut kelloa, vaan halusi auttaa.  Oli ihanan helpottavaa kuulla, että minulla on aivan normaali, mutta vain kuriton hevonen käsissäni. Saimmekin harjoitteita Meeriltä, ja minä tein niitä, vaikka keppien kanssa se ei ollutkaan helppoa.

Olin mielestäni valmis hyppäämään takaisin satulaan. Kepitkin sain pois lähes kahden kuukauden jälkeen, ja mieli oli moneen kertaan jo käynyt satulassa. Mitä enemmän aikaa kului, sitä enemmän minua pelotti. Minulle uskoteltiin, että ei ollut hyvä idea nousta satulaan, sillä hevoseni on arvaamaton. Turhautumiseni muuttui suuttumukseksi. Minä aloin etsimään uutta hevosta netistä, kävin monia ilmoituksia läpi. Jotenkin se tuntui väärältä. Surin paljon, sillä olin menettänyt luottamukseni rakkaaseen tammaani. Kuiskasin Bonan korvaan, että jollei se muutu, joutuisin myymään sen pois. Minulle sanottiin, että se taitaa olla sairas, sillä se ei ole normaalia, että on niin haluton liikkumaan. Ei kukaan ostaisi sitä.

Asiat muuttuivat nopeasti, ja muutinkin Bonan toiseen talliin, ja olin pyytänyt Meeriä tulemaan pitämään minulle tunnin. Ensimmäinen päivä uudessa paikassa, ja minä halusin selkään. En ollut neljään kuukauteen päässyt kokemaan sitä vapauden tunnetta, pelkkää ahdistusta. Meerin avustuksella nousin maneesissa Bonan selkään. Ja minua niin jännitti. Bonakin varmasti vaistosi sen, sillä jännityin täysin. Tasapainoni oli poissa, en meinannut pysyä selässä edes käynnissä. Muuta emme sinä päivänä tehneetkään. Pelkkää käyntiä, ja se pelotti. Samana päivänä minulle vastattiin kilpahevosesta, mitä olin kysellyt pimeinä hetkinäni. Lupasin palata asiaan, kun ensin katsoisin uuden kortin: tallipaikan vaihdoksen.

Bona rauhoittui, ja sopeutuikin heti uuteen talliin ja uusiin hevosiin. Se oli kotonaan. Minulla meni pitkään, ettei minua pelottanut olla Bonan selässä. Nyt vasta olen antanut itselleni luvan jälleen luottaa Bonaan. Jännä miten paljon tallipaikka vaikuttaa noin paljon hevoseen. Kukaan ei pidä Bonaa tappajahevosena, ei salakavalana, ei vaarallisena. Onhan se aika lohikäärmeen näköinen, mutta ei halua pahaa kenellekkään. Rakastan jälleen ratsastamista. Tallille meno on odottamisen arvoista, ei enää se pakollinen suorite. Olisi ollut elämäni suurin virhe, jos olisin Bonasta luopunut. Jos alussa on hankalaa, kannattaa todellakin alkaa etsimään syytä. Ei kannata heti luovuttaa. Mikä onkaan hienompaa, kuin luottaa ja olla luotettuna. Olla hevosensa kanssa yhtä.

Kirjoittaja: bohenna

30-vuotias kultaseppä Porista

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s