17.3.2017
Tänään minulla oli vapaapäivä, kun rakas ystäväni tuli vierailulle. Kävimme syömässä hyvin uudistuneessa Amarillossa, ja siellä olikin oikein hyvä palvelu. Ruoka oli siinä rajoilla, että oliko liian tulista. Tuntui, että luomet alkoi hikoilemaan 😀 Syötyämme kävimme vaihtamassa minulle tallivaatteet päälle, ja lähdimme tallille. Ystäväni ei ollut vielä nähnyt Bonaa, joten kävin näyttämässä hänelle Bonan ja samalla ratsastelin hieman huomisia kisoja varten verrytellen. Laitan tuohon alle muutaman lyhyen pätkän meidän verryttelystä. Vaihdoin Bonalle kevyempiä loimia oveen. Ja huomenna olisi tarkoitus pestä paksummat ja viedä kotiin. Ne saa olla pesussa kisojen ajan. Eli huomenna tosiaan PRRC:n järjestämät koulukisat. Pitää aikaisin herätä, niin saa Bonan kunnolla puunattua ja ehkä jopa palmikoitua (vaikka olenkin siinä ihan supersurkea).
Arvoin eilen tosiaan kolme onnellista voittajaa blogiarvonnassani. Messulippujen arvonnassa liput Tampereen Hevoset messuille voittivat Riiti, Sanna ja Rosa. Oikein paljon onnea, liput lähtevät postissa, kun saan osoitteet lähettämiini sähköposteihin.
Minulla olikin eilen tosiaan trailerikortin (BE) inssi, ja sieltähän se kortti sujahti lompakkoon. Tai siis paperilappu vasta tässä vaiheessa, virallinen kortti tulee postissa kahden viikon sisällä. Olikin melkein pakko kyllä saada kortti, sillä Niinisalon kenttävalmennukseen osallistuminen oli siitä täysin kiinni. Heti ensimmäinen tekoni, kun sain kortin oli, kun ilmoitin Sanna Siltakorvelle että kortti tuli ja tulossa olen. Eli lauantaina sain ystäväni auttamaan lastauksessa ja Bonan laitossa, kun on kouluvalmennus sekä estevalmennus. Sunnuntaina menemme yhdessä tallikaverin kanssa maneesiin kenttäestevalmennukseen. Nyt kun minulla on kisakaappi (jonka hain maanantaina Turusta), niin on helppo ottaa varusteetkin siististi mukaan. Pitää saada joku myös sunnuntaina lähtemään mukaan, kun olisi kiva saada kuvia ja videota valkusta. Siellä on Sanna Siltakorven lisäksi myös Elmo Jankari.
Tänään posti toi mukanaan kenttäratsastuskellon, terveystietokortti lokeron sekä kenttäkypärän päällisen. Kävinkin teettämässä Bonalle uuden huovan, missä on samat värit kuin kypäränpäällisessä. Ja Turun reissulta mukaan tarttui uusi kisanumerolappu sekä aivan ihana otsapanta meidän kenttävarusteisiin sopivaksi. Ihan repesin kun näin kellon värin, kun olin ostavinani mustan kellon.
Mutta tässä vielä pieni video meidän tämän päivän verryttelystä. Bonalla oli paikoittain omaa kivaa 😀 Pientä ilopukittelua oli havaittavissa.
22.3.2017 20:58
Moi! Olin voittanut lipun messuille vissiin? 😱😜 En ole saanut mitään sähköpostia, vai onko vasta tulossa? 🙂
TykkääTykkää
27.3.2017 08:01
Hei, laitoin sähköpostia, mutta ei vissiin tullut perille? ELi laita minulle osoitteesi sähköpostilla hennak@hennak.fi niin saan sulle heti lipun postiin. 🙂 Terkuin: Bohenna
TykkääTykkää