BOHENNA

Blogi elämästä

Kilometrejä metsästämässä

Jätä kommentti

27.4.2017

Tänään on torstai ja tallivapaa päivä. Tein eiliseltä päivältä pienen My Day -videon, ja laitan sen tämän postauksen loppuun. Tänään olikin hyvin normaali päivä, olin töissä kymmenestä viiteen. Muutama kiva tilaustyö tuli tehtäväksi, ja yksi vielä aika kiireellä. Pitää huomenna tilata timantit siihen, että varmasti kerkeää valmiiksi ajoissa. Kävin päivällä myös koeajamassa yhtä autoa, sillä isäni on vaihtamassa pakettiautoa uuteen. Minä sillä paljon ajelen, joten saan vaikuttaa väriin ja lisävarusteisiin. (Pitäähän sillä saada kuljetettua kahden hevosen koppia ;).) Kävin tänään myös ensimmäistä kertaa Porin uudessa levykaupassa kyselemässä Eläkeläisten uusinta levyä. Taitaa porilaiset olla humppakansaa, kun kaikki olivat päässeet loppumaan.

Huomenna onkin töiden jälkeen sitten illalla myöhempään Jari Sneckin valmennus. Siitä onkin aikaa, kun olen viimeksi päässyt hänen valmennuksiinsa. Aina on mennyt aikataulut ristiin. Nyt onkin hyvä päästä hakemaan vähän varmuutta taas, kun ylihuomenna lähden ensimmäisiin tallin ulkopuolisiin estekisoihin Bonan kanssa. Suuntana silloin tosiaan Valkeakoski. Onneksi tallilta lähtee mukaan yksi tyttö, niin on apukäsi mukana. Menen varmaan kävelemään Bonan kanssa alkukäynnit metsään, sillä pitää alkaa taas itsekin lenkkeilemään. (Ja mikä sen parempaa, kuin lenkkeillä hevosen kanssa.)

Tiistaina tulikin aika reippaasti kerättyä kilometrejä auton mittariin. Olin meinaan Pieksämäellä ostamassa hevostraileria. Soittelin myyjälle torstaina vai perjantaina käytetystä trailerista. Hänellä oli kolme käytettyä myynnissä, ja sovittiin että menen tiistaina katsomaan. No viiden tunnin ajamisen jälkeen jouduin odottamaan myyjää, sillä hän oli myöhässä (oli myymässä traileria.) Kun hän saapui paikalle, niin kävi selväksi, että hän oli kaikki käytettynsä myynyt ja jäljellä oli vain täysin uusia saksalaisia Böckmanneja. Siinä pari sekunttia mietin, että en kyllä lähde tyhjällä vetokoukulla takaisin sen ajomatkan jälkeen. Joten siinä tuli väännettyä kaupat ihan tuliterästä alumiinilattiallisesta Böckmann Duo Espritistä. Nyt on Bonalla koppia pitkäksi aikaa. Pääsee testaamaan sitä jo heti ylihuomenna, kun kisareissu Valkeakoskelle starttaa.

Viime viikonloppuna kertyi lisää kilometrejä, kun olin Kurikassa kaivertamassa perjantaista sunnuntaihin. Meitä oli minun lisäkseni viisi muuta kaivertajaa, ja kaiversimmekin myöhään yöhön. Olinkin aamuisin jo tuntia ennen aamupalaa valveilla ja kaivertamassa. Montaa tuntia ei tullut yössä kyllä nukuttua, ja silmät olivat sunnuntaina todella väsyneet, kun luupit olivat olleet silmillä aamusta iltaan. Olikin työn ja tuskan takana pysyä hereillä Poriin saakka. Matka tuntui vielä normaaliakin pidemmältä, kun luomet alkavat painaa. Kun pääsin kotiin, niin nukahdin moneksi tunniksi. Mutta oli kyllä hauska reissu.

Lauantailta teen varmaankin oman videon, ja toivottavasti saan myös kuvia todisteeksi kisoista. Menemme hyppäämään 50-60 cm radan. Mielenkiinnolla odotan, miten meidän ensimmäiset ulkopuoliset estekisat sujuukaan (vai sujuuko ollenkaan). Odotan mielenkiinnolla kisakautta, ja estekorkeuden nousua. Ehkä ne puomit sieltä pikku hiljaa kipuavat ylöspäin. Tämän kauden tavoitteena on päästä hyppäämään 80 cm ratana. Mutta niitä lisäsenttejä odotellessa, tässä video eiliseltä.

Kirjoittaja: bohenna

32-vuotias kultaseppä Porista

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s