13.5.2017

Aamulla, kun kello soi, olin aivan täpinöissäni. Viimeinkin pääsin maastareille pitkän odottamisen jälkeen. Olemme Bonan kanssa olleet vain kerran aiemmin Niinisalossa ulkona maastareilla, ja kerran maneesissa. Eli kyseessä oli minun ja Bonan toiset ulkovalmennukset. Mukaan ei lähtenyt minun lisäkseni ketään. Hain Jari Sneckin aamulla Nakkilasta, ja ajoimme tallille missä laitoin trailerin ja Bonan kuntoon. Sitten mukaamme liittyi vielä ystäväni (ja valmentajani) Titta. Matka saattoi alkaa. Olimme yhdentoista jälkeen Niinisalossa, ja minulta tultiin keräämään ratamaksu. Sitten Bonalle varusteet niskaan ja siitä selkään.

Verryttelin Bonaa ensin käynnissä, ja sitten ravissa. Tyttö oli kyllä ihanan reipas. Ihan eri hevonen, kuin viime kerralla. Sitten otimme laukkaa, ja ai kun oli ihanaa, kun hevonen liikkui itse eteenpäin. Aloitimme alastiputtautumisella. Huomasin jo siinä, että painoni ei todellakaan pysynyt kantapäillä (pitääkin jatkossa harjoitella entistä enemmän kevyttäistuntaa). Siitä siirryimme pienille esteille. Vihreä laatikko oli Bonalle ennestään tuntematon, joten siinä hetken mietimme, mutta lopulta pääsimme yli. Paras hyppy oli mielestäni pienen polun varrella olevan tukin ylitys. Bona eteni hyvässä rytmissä, ja minullakin pysyi tuntuma koko hypyn ajan. Seuraavaksi hyppäsimme kaksi pientä tukkia, sekin tuntui suhteellisen hyvältä.

Sitten olikin ongelmien vuoro. En millään saanut alaslaskeutumista onnistumaan. Hienosti laskeuduin jaloilleni. Ja toisella yrittämällä päädyin istumaan Bonan kaulalle. Olin ihan ihmeissäni, miten rennosti Bona otti sen. Kipusin hivuttautumalla takaisin satulaan. Kolmas kertakin oli todella huteraa menoa, mutta sentään pysyin satulan kohdalla alashypyssä. Ja sama ongelma, mitä aiemmin: ei ollut paino kantapäällä. Siitä siirryimmekin sitten vedelle, ja Bona meni harvinaisen helposti veteen. Oli kyllä ihan super hienoa, että oli niinkin helppoa. Ensimmäisellä maastoratakerralla sai hieman suostutella. (Viime vuonna loppu kesästä.) Olisin jatkanut pidempäänkin, mutta lopetimmekin ennenkuin kerkesin kunnolla vauhtiinkaan.

Olen plärännyt kalenteria ja yrittänyt sovitella jo seuraavaa kertaa mahtumaan. Jos vaikka silloin pääsisimme kokeilemaan ensimmäistä kertaa haudan hyppäämistä. Nyt pitää vain treenata kevyttä istuntaa lyhyillä jalustimilla, niin pysyisin alas tiputtautumisessa hieman paremmassa tasapainossa alas. Mutta pienen videon väännän tämän päivän valkusta. Seuraavaa kertaa sormet syyhyten odotan.