11.6.2017

Tänään on sunnuntai, ja olin tänään aamupäivällä tallilla taluttelemassa Bonaa metsässä. Bona alkoi noin viikko sitten olemaan todella jäykkä oikeaan kierrokseen kesken treenin. Alku tunti olikin mennyt oikein hyvin. Lopettelin pitkiin loppukäynteihin ja kylmäsin jalat. Seuraavana päivänä olikin eräs ruuna karannut tammojen laitumelle ja käynyt hieman tutustumassa Bonaan läheisemmin. Eläinlääkärini oli muutenkin tulossa meidän tallillemme, joten sain sen samalla heti katsomaan Bonaa. Hän totesikin, että myös selkä on erittäin kipeä, ja se pitää piikittää. Mutta hänellä ei ollut välineitä mukana, joten se siirtyi ensi viikkoon. Bona myös raspattiin samalla, ja mikä yllättävintä oli, ettei tarvinnut edes rauhoitusta. Leukani kyllä loksahti, sillä sama asia oli puolitoista vuotta sitten ensimmäistä kertaa tehty erittäin vahvassa rauhoituksessa (ja Bona siltikin meinannut poistua paikalta). Tämä tosiaan tasan neljäs kerta, ja ihan ensimmäinen ikinäkään ilman rauhoitusta. Heitimme aluksi ihan vitsillä, että ei rauhoiteta kun pitäisi saada tyttö laitumelle. Ja niinhän siinä kävi, että tyttö ei edes päätään nostanut toiminpiteen aikana.

Mutta muutamaa päivää myöhemmin Bona olu todella outo laitumelta haettaessa. Oli koko ajan pyrkimässä menemään makaamaan. Vatsaäänet kuuluivat ja suolikin toimi, mutta vaikutti todella apaattiselta. Se onneksi helpottui suuresti, kun lähdimme kävelemään. Huoli oli suuri, joten kävin vielä illemmalla kävelyttämässä tyttöä uudelleen, ja olikin onneksi jo oma itsensä. Kävin kuitenkin hakemassa parafiiniöljyä varmuuden varmistamiseksi. Ja olenkin nyt pyytänyt, että Bonaa pidetään tarhassa, kunnes jalka parantuu. Se kun on päässyt liikaa juoksemaan laitumella. Etenkin, kun se on jätetty yksin laitumelle muutamaan kertaan. Käynnissä on jo paljon parempi, mutta heti ravatessa jalka on todella könkkä.

Jouduimme perumaan kaikki kisamme, ja valmennuksemme. Harmittaa todella, kun olimme jo niin hyvässä iskussa kisojen suhteen. Jouduimme perumaan myös ihan uuden valmentajan maastoestetreenit Lavialla, missä olisi kisat tulossa ensi kuussa. Minulla on myös kaksi leiriä maksettuna, joten pitää vaan toivoa parasta. Kävimme Bonan kanssa myös Maija Yli-Huhtalan valmennuksessa, ja pääsimmekin maistelemaan hieman korkeampien esteiden hyppäämistä. Ja Bona olikin erittäin hyväntuntuinen, ja hyppäsi paljon aiempaa paremmin. (Ja teimmekin oman korkeusennätyksemme.)

Olimme ystäväni kanssa eilen Ypäjällä Finnderbyssä. Oli hieno ilma ja hieno tunnelma. Olimme aamusta paikalla ja kerkesinkin Elmon ratakävelyyn. Oli ne kyllä hienoja tehtäviä, mitä Ypäjän metsiin oli rakennettu. Elmo muistikin Bonan ja minut ratsukkona, kun hänelle loppumatkasta juttelin epäonnestani. Tosiaan tämä Bonan sairasloma, ja Matkahuollon kadottama satulani. Tosiaan satulani oli topattavana, ja siihen ei ollut Matkahuollon toimipisteessä ollenkaan liimattu osoitekorttia, joten ei ollut tietoa ketä lähettäjä ja ketä vastaanottaja. Ihan tuurilla löytyi ”ruskea paketti vihreillä teipeillä” Helsingin Kampista. Oli viikon hukassa, ja sitten aloin soittelemaan parin päivän jälkeen kiukkusia puheluita. Kyllähän se löytyi viimein, mutta samana päivänä Bona joutuikin sairaslomalle.

Taisi olla vaikea rata, sillä maastoesteillä vain kolme pääsi maaliin saakka kahden tähden maastoradalla. Olimme ystäväni kanssa istumassa toisella vesiesteellä, ja siellä saikin odottaa, sillä vain kolme ratsukkoa ilmaantui tuosta luokasta sille esteelle. Siitä menimmekin ostoksille ja syömään. Siellä oli yhdet uudet jalustimet, mitkä jäi hieman mietityttämään, mutta tilaan ne varmaankin myöhemmin. Maastoesteille en niitä kyllä uskaltaisi laittaa, mutta muuten esteille ne olisivat täydelliset. Ja PS Of Swedenin suitset jäi kalvamaan, ja lupasinkin ne Bonalle sitten, kun Bona paranee. Jäimme vielä seuraamaan esteluokkia, ja lähdimme ajamaan kohti kotia. Menin vielä tallille kävelyttämään Bonaa, kun pääsin Poriin.

Ensi viikolla tulee eläinlääkäri piikittämään Bonaa. Menen taas huomenna töiden jälkeen katsomaan Bonaan, ja hieromaan selkää. Onneksi Bona oli tänään jo enemmän oma itsensä, mutta kunpa se vielä paranisi. Huoli on aina kova, kun oma pieni on kipeänä. Aina jotenkin pelkää aina pahinta. Inhottava tunne, kun ei voi tehdä muuta, kuin odottaa.