18.8.2017
Tänään on perjantai, ja olinkin hyvissä ajoin kotona. Huomenna onkin sitten ystävämme häät, ja sinne tilasin vaatteita. En juurikaan ole kerinnyt niitä vielä sovittamaan, mutta ne alkavat vasta kello kolme, joten huomenna on hyvää aikaa hioa asukokonaisuutta. Tässä on taas viikossa kerinnyt tapahtumaan vaikka mitä. Tasan viikko sitten olimme Bonan kanssa ensimmäisissä kisoissamme saikun jälkeen. Ja tyttö oli kyllä aivan mieletön. Meillä oli kerrankin vauhtia, ja voitimmekin luokkamme lähes kahdella sekunnilla toiseksi tulleeseen. Paremmalta Bona tuntui verkassa, mutta ei ratammekaan huono ollut. Ratakävelyssä tarkastelin uusinnan reittiä, ja olinkin ainoa joka kyseisen reitin ratsasti. Tein perusradan jälkeen äkkikäännöksen oikealle heti maalilinjan ylitettyäni. Kaikki muut kiersivät vasemman kautta. Ensimmäiselle uusinnan esteelle tein hyvin jyrkän vinohypyn okserille, ja siitä käänsin melkein ilmassa jo pystylle. Bona toimi kuin ajatus, ja olimmekin samalla aaltopituudella. Ajattelin reittiä, ja Bona suoritti.
Harmittaa, kun ketään ei saanut rataani videolle. Olisi ollut hieno nähdä ihan ruudulta. Moni luuli, että unohdin radan, mutta päätinkin vain mennä lyhimmän mahdollisen tien. Nyt olemmekin treenanneet etenemistä, ja Bona todellakin on edennyt. Maneesista meinasi loppua suora kesken, kun kiihdytimme. Olen viimeinkin saanut sitä kauan toivomaani VAUHTIA <3! Osallistuimme kisoissa vain yhteen luokkaan, sillä meillä oli takana niin pitkä sairasloma. Nyt meillä onkin taas muutama hieman kevyempi päivä eilisen valmennuksen jälkeen. Seuraavaksi suuntaammekin ensi viikon lauantaina Luvialle estekisoihin, missä hyppäämme kaksi luokkaa. Odotan niin kovasti sitä, että saamme valmentajaltamme luvan siirtyä suurempiin luokkiin. Mutta vielä ensi viikolla 40 ja 60 cm -luokat käymme hyppäämässä.
Kuva: Hallatuuli
Kuva: Hallatuuli
Kaikkea muutakin olen kerinnyt taas viikossa tekemään. Olimme tiimin kanssa Porin Yyterissä seikkailupuisto Huikeessa. Otinkin sieltä videota, ja varmaankin teen myöhemmin jonkun pienen koosteen päivästä. Rakastin eniten niitä liukuja, etenkin pidempiä ja vauhdikkaampia. Vauhti taitaakin olla minua kuvaava sana. Mitä enemmän vauhtia, sitä enemmän innostun. Odotankin nyt ensi kuun alkua, sillä sovin tuttavani kanssa, että menen kokeilemaan ihka oikeaa ravihevosta Porin raviradalle. Siitä teen kyllä erikseen myös videopostauksen. En olekkaan ikinä ennen ohjastanut hevosta, mutta saan siellä siihen jonkin pikakoulutuksen. Kaasu ja jarru kun löytyy, niin baanalle!
Ja olihan minulla tässä pari päivää sitten myös kuvaukset. Nyt olenkin kuvannut paljon pyynnöstä, ja kuviani pyydettiin myös YLEn julkaisuun. Ihanaa, että ihmiset ovat tykänneet kovin kuvistani. Rakastan kuvaamista, ja haluankin aina löytää kuviin jonkin tunteen. Porin ainoa hyvin palveleva valokuvaamokin lopetti toimintansa, joten jatkossa joudun tilaamaan linssini nettikaupan kautta. Rajalassa oli aivan mahtava palvelu, ja sieltä sainkin aina uusia linssejä testiin ennen ostamista. Mutta minulla kyllä on nyt putkia ainakin hetkeksi, kunnes taas huomaan tarvitsevani jotain erilaista.
Tänään Bonalla olikin tosiaan hyvin kevyt päivä, sillä laitoin sille vain satulahuovan ja lähdimme kävelemään tielenkille. Matkan varrelle sattui monta hyvin äänekästä koiraa, mutta hyvin pieni tammani köpsötti eteenpäin ilman häiriöitä. Itse pelästyin paljon enemmän, mitä Bona. Huomenna Bona saa tosiaan vapaapäivän, sillä olen itse pienissä häissä. Sunnuntaina onkin sitten aikainen kevyt aamulenkki metsässä Bonan kanssa ennen, kuin Aimo Koskinen saapuu tallinmäelle. Olenkin ottanut Bonalle hieronnan ihan muuten vain. Ja taas, kun on aikaa niin olisi tarkoitus mennä Teivoon uimaan. Mutta tälläinen pikainen postaus tällä kertaa meidän viikostamme. Ensi viikolla tosiaan kisat, ja niihin valmistautumista. Olenkin ajatellut tilaavani Bonalle PS Of Swedenin estesuitset, kun olen niistä kuullut vain hyvää. Alkaa tulemaan aika kalliiksi tämä laji ilman henkilökohtaisia sponsoreita. Mutta mitäpä sitä ei rakkaan ystävänsä eteen tekisi. ❤